Seiska selvitti Bachelor-Artun rahatilanteen
Arttu Kilpeläinen on tienannut edeltäjäänsä enemmän.
Suomen seuraava Bachelor julkistettiin 8. tammikuuta. Tällä kertaa unelmien poikamiehenä nähdään 29-vuotias Arttu Kilpeläinen.
Video: Näin kansa reagoi uuteen Bacheloriin:
Joensuulaislähtöinen Arttu on ennestään julkisuudesta tuttu. Hän on fitness-vaikuttaja Pernilla Böckermanin entinen kumppani. Ex-pari on juontanut yhdessä myös Pernilla ja Kyttä -podcastia. Arttu ja Pernilla erosivat helmikuussa 2024.
Poliisista somevaikuttajaksi
Arttu saattaa olla tuttu myös realitytelevision ystäville. Hän oli yksi viime helmikuussa ruutuihin ilmestyneen Sointu Borg & Tyrkyt -ohjelman osallistujista. Lisäksi hänet on nähty sarjoissa Suomen surkein kuski sekä Miesten vuoro.
Aiemmin Arttu työskenteli poliisina. Hän viihtyi sinisessä univormussaan reilun kuuden vuoden ajan. Viime vuodet hän on kuitenkin keskittynyt somevaikuttamiseen. Arttu juontaa myös Pitäiskö erota? -podcastia Ville Meriläisen kanssa.
Keskivertoa varakkaampi
Arttu ei siis suinkaan ole vain levännyt laakereillaan. Se selviää myös miehen verotiedoista.
Verohallinnosta kerrotaan Seiskalle, että Joonas tienasi vuonna 2024 ansiotuloja 50 932,98 euroa. Suomalaisten ansiotulojen mediaani samana vuonna oli 29 400 euroa, jonka Artun tulot siis ohittivat komeasti.
Verotettavia pääomatuloja Artulla sen sijaan ei ollut vuonna 2024 lainkaan. Jäännösveroa hänelle kertyi maksettavasti maltilliset 58,36 euroa.
Artulla on myös oma yritys, AK Interactions Oy. Vuonna 2022 perustetun mediatuotantoon keskittyvän firman toiminta on toistaiseksi verrattain pientä.
Yrityksen liikevaihto vuonna 2024 oli vajaa 18 000 euroa. Liiketulos oli vaivaiset 4000 euroa.