Oikeuspiinassa ryvettynyt Sedu Koskinen avautuu tilanteestaan: Näin pärjään taloudellisesti

Oikeuspiinassa ryvettynyt Sedu Koskinen avautuu tilanteestaan: Näin pärjään taloudellisesti

Sedu häärii jo innokkaasti uuden ravintolaprojektinsa parissa.

Mainos
Mainos päättyy

Seppo ”Sedu” Koskinen, 66, ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään.

Huolta ja stressiä aiheuttanut oikeusprosessi on tullut päätökseen, mutta yökerhokeisarin tarmoa se ei saanut sammumaan. Sedu on nimittäin mukana Helsingissä sijaitsevan Ambassador-ravintolan työryhmässä.

– Ideaa aikuisille suunnatusta, hieman pienemmästä yökerhosta on suunniteltu jo monta vuotta, Sedu taustoittaa Seiskalle.

– Tätä voi sitten skaalata muihinkin kaupunkeihin tai vaikka ulkomaille. Katsotaan, miten homma lähtee sujumaan.

Mainos
Mainos päättyy

Baari avattiin virallisesti 4. huhtikuuta, mutta ensimmäiset viikot kuluivat lähinnä markkinointisuunnitelmia kootessa. Nyt ravintola on pääsemässä aidosti vauhtiin erilaisten teemailtojen ja muiden tapahtumien siivittämänä.

Ambassadorin varsinainen omistaja on Sedun ystävä Timo Lempelä. Sedu toimii puolestaan Timon ja ravintolan konsulttina.

Eteläesplanadille huhtikuussa avattu Le Bloom on niin ikään Sedun hankkeita. Hän toimi ravintolan projektipäällikkönä.

Sedu esitteli Seiskalle uuden yökerhonsa, joka sijaitsee aivan Helsingin ytimessä.
Sedu esitteli Seiskalle uuden yökerhonsa, joka sijaitsee aivan Helsingin ytimessä.

Yökerhoyrittäjästä työntekijäksi

Sedu tuomittiin toukokuun alussa useista eri talousrikoksista ehdolliseen vankeuteen sekä liiketoimintakieltoon. Tämän lisäksi hän joutuu suorittamaan sata tuntia yhdyskuntapalvelua.

Mainos
Mainos päättyy

Sedun aktiivisena jatkuvat yökerhobisnekset ovatkin herättäneet kysymyksiä siitä, miten ravintolamoguli voi toimia uuden baarinsa puikoissa liiketoimintakiellostaan huolimatta. Vastaus on yksinkertainen.

– Toimin Ambassadorissa ainoastaan työntekijänä. Minulla ei ole omaa rahaa kiinni tässä projektissa. Ei muuta kuin ammattitaitoni, hän hymähtää.

Uskoi syyttömyyteensä

Vaikka Sedu hääriikin uusien ravintoloidensa parissa jo täydellä teholla, ei hänkään halua vähätellä vuosia kestäneen rikostutkinnan ja oikeusprosessin jättämiä jälkiä.

– Se oli ihan kamalaa. Luulin oikeasti kahden vuoden ajan, että olen syytön, Sedu huokaa.

– Vasta loppumetreillä tuli se tieto, että kaikki 2,7 miljoonaa euroa, mitä olin lainannut yrityksille, jotka eivät olleet oikeuden mielestä enää elinkelpoisia, olivat nekin velallisen epärehellisyyttä.

Mainos
Mainos päättyy

Sedu vakuuttaa, ettei hän ole hyötynyt tekemistään rikoksista euroakaan. Hänellä ei ole ollut omien sanojensa mukaan myöskään motiivia tekemisilleen.

Oikeuspiina otti koville

Jos Sedu ei olisi tehnyt syyttäjän kanssa tunnustamissopimusta, prosessi olisi jatkunut hänen mukaansa ainakin toiset kaksi vuotta.

– Silloin olisi voinut tulla kovempikin tuomio, hän toteaa vakavana.

Viimeiset vuodet ovat olleet Sedulle raskaita erityisesti henkisesti.

– Poliisi otti minuun ensimmäisen kerran yhteyttä vuonna 2021 ja pyysi kuulusteluun. Se tuli täysin puun takaa. Sen jälkeen tämä on ollut päivittäin mielessä.

Tunnustamissopimus oli miehen mukaan ainoa oikea ratkaisu.

– Kyllä se näin oli loppujen lopuksi parasta. Pääsin kerralla tästä eroon.

Sukellus vanhusten pariin

Tuomion saatuaan Seiska uteli Sedulta, missä hän haluaisi päästä suorittamaan tulevan yhdyskuntapalvelunsa. Tuolloin hän kertoi toiveesta työskennellä vanhusten parissa. Suunnitelma pitää edelleen.

Sedu ei ole työskennellyt tiskin takana enää vuosiin, mutta kertoo pitävänsä esimerkiksi drinkkien miksailemisesta. Yhdyskuntapalvelunsa myötä Sedu sukeltaa kuitenkin täysin uudelle alalle.
Sedu ei ole työskennellyt tiskin takana enää vuosiin, mutta kertoo pitävänsä esimerkiksi drinkkien miksailemisesta. Yhdyskuntapalvelunsa myötä Sedu sukeltaa kuitenkin täysin uudelle alalle.

Sedu odottaa tällä hetkellä ilmoitusta siitä, missä kohteissa hän tulee tuntejaan suorittamaan.

Toimittajan kysellessä vanhusten kanssa tehtävistä puuhista Sedu heittäytyy humoristiseksi.

– Hypätään narua, hän naurahtaa ja jatkaa sitten.

– Pääsen varmasti auttamaan vanhuksia esimerkiksi ulkoilussa ja muissa askareissa. Samalla pääsen katsomaan, mitä joudun kohta itsekin kokemaan. Tulevia asumuksia, Sedu hörähtää.

”En ole katkera”

Saamassaan tuomiossa Sedu määrättiin maksamaan vahingonkorvauksia lähes 900 000 euron arvosta. Suuret summat eivät kuitenkaan stressaa miestä liiaksi.

– En ole mistään katkera, sillä minullehan jäi molempiin konkurssipesiin eniten rahaa, yli 1,5 miljoonaa euroa. Olen molemmissa suurin velkoja ihan ylivoimaisesti.

– Olisi totta kai pitänyt puhaltaa peli poikki paljon aikaisemmin, mutta yrittäjänä sitä vain sinnitteli eteenpäin, Sedu myöntää muistellessaan vuosien takaisia liiketoimia ja vastoinkäymisiä.

Sedu on innoissaan uudesta ravintolasta, jonka suunnittelussa hän on ollut suuressa roolissa. Erityisesti vihreät ja messinkiset sisustusratkaisut miellyttävät miehen silmää.
Sedu on innoissaan uudesta ravintolasta, jonka suunnittelussa hän on ollut suuressa roolissa. Erityisesti vihreät ja messinkiset sisustusratkaisut miellyttävät miehen silmää.

Tällä hetkellä Sedun tavoitteena olisi päästä vielä jonain päivänä velkasaneeraukseen ja saada sitä myötä luottotietonsa kuntoon.

– Olen idearikas kaveri ja minulla on vielä monta bisnesideaa takataskussani. En ole luovuttaja-tyyppiä.

Elintason lasku ei harmita

Yökerhoskenen huipulta käräjäsaliin päätynyt Sedu myöntää, ettei hänen elintasonsa ole enää vuosien takaisella tasolla. Tämä ei kuitenkaan ole aiheuttanut hänelle harmaita hiuksia.

– Minulle on tulossa ihan kohtuullinen eläke, josta ulosmittaus ottaa toki osansa. Kyllä sillä silti elää.

– Jos olen ihan rehellinen, niin ei tässä iässä ole enää sellaista näyttämisen tarvetta tai halua tavoitella kuuta taivaalta. Elo on ihan kivaa näinkin, Sedu hymyilee.

Rikostuomio:

Seppo Koskinen tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja liiketoimintakieltoon, joka päättyy 3.5.2024. Ehdollisen vankeuden koeaika päättyy puolestaan 3.11.2026.

Tämän lisäksi hänelle määrättiin suoritettavaksi 100 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Seppo teki syyttäjän kanssa tunnustamissopimuksen, jonka johdosta ravintolamoguli vältti ehdottoman vankilatuomion.

- Oikeudenmukainen seuraamus Koskisen syyksi luetuista teoista ilman hänen myötävaikutustaan asian selvittämiseen olisi ollut hieman yli kolmen vuoden mittainen vankeusrangaistus, tuomiossa sittemmin perusteltiin.

Kaikkiaan Sedu tuomittiin seitsemästä eri rikoksesta, jotka kaikki olivat joko törkeitä kirjanpito- tai törkeitä velallisen epärehellisyysrikoksia rekisterimerkintärikosta lukuunottamatta, joka siis oli perusmuotoinen.

Sedu tuomittiin lopulta maksamaan korvauksia aiheuttamistaan rikoksista yhteensä 869 425 euroa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan