Oho! Jyrki 69 pääsi todellisen megajulkkiksen syleilyyn: "Elämäni onnellisin päivä"

Jyrki 69
Mainos
Mainos päättyy

The 69 Eyes -yhtyeen keulakuva Jyrki 69 eli Jyrki Linnankivi, 54, viettää parhaillaan aikaa Yhdysvalloissa.

Katso Seiskan Viisuhuuman 3. jakso, jossa vieraana Virve Rosti:

Jyrki on seilannut yhtyeineen ympäri länsirannikkoa Yhdysvaltojen-kiertueen merkeissä. Viime perjantaina (5.5.) alkanut kierros on kattanut eri kaupunkeja Kaliforniassa sekä yhden keikan Arizonassa.

Bändi jatkaa matkaansa vielä muutaman päivän päätyen lopulta kasinoistaan kuuluisaan Las Vegasiin.

Mainos
Mainos päättyy

Erika Vikmanista eronnut Jyrki 69 viihtyy kansainvälisen kaunottaren seurassa!

Pelkkää keikkailua ja työtä ei kiertue-elämä ole ollut, sillä Jyrkillä on ollut aikaa käydä vierailemassa Kalifornian Anaheimissa sijaitsevassa Disneylandin huvipuistossa. Vuonna 1955 avattu teemapuisto on ensimmäinen laatuaan. 

Goottirokkari onkin päässyt tapaamaan puistossa todellisen megajulkkiksen - nimittäin Disneyn ikonisimpiin hahmoihin kuuluvan Mikki Hiiren. Jyri on lisännyt tapahtumasta kaksi valokuvaa Instagram-tililleen.

Ensimmäisessä kuvassa Mikki näyttää syleilevän rock-miestä antaumuksella, kun tämä näyttää pirunsarvimerkkiä kameralle. Toisessa kuvassa on Jyrkiäkin alkanut hymyilyttää, kun hän kättelee rusettikaulaista hiirihahmoa.

- Elämäni onnellisin päivä! Jyrki hehkuttaa kuvatekstissä vapaasti suomennettuna ja kiittää Mikki Hiirtä sekä Disneylandia.

Oho! Jyrki 69:n tyyli muuttui täysin: "Gootti-Elvis"

Mainos
Mainos päättyy

Seuraajat ovat ihastuneet söpöihin yhteiskuviin.

- Onnellisuus todella paistaa kasvoiltasi, erityisesti toisessa kuvassa. Jopa vampyyrilordilla on pehmeä kohta, kommenttikentässä hehkutetaan vapaasti suomennettuna.

- Olen miettinyt, kenet haluaisit tavata, jos saisit mahdollisuuden. En olisi ikinä arvannut, eräs ihmettelee.

- Ihanimmat kuvat, mitä olen koskaan nähnyt, seuraaja ylistää.

”Olemme Suomen kovin rockbändi” - Bändiläiset usuttivat Jyrki 69:n mukaan Vain elämää -ohjelmaan

Mikki-tapaamisen lisäksi Jyrki on siirtynyt Star Wars -elokuvien mukaan teemoitettuun Galaxy's Edge -puistoon, jossa hän poseeraa kameroille Millennium Falcon -avaruusaluksen edustalla. Käynnistä on todistusaineistoa hänen Instagram-tarinoissaan.

Mainos
Mainos päättyy

Tiedossa ei ole hyppäsikö goottirokkari aluksen kyytiin saati suorittiko hän Kesselin reitin alle 12 parsekissa.

Star Wars
Han Solo (Harrison Ford, oik.) voitti Millennium Falcon -aluksen Lando Calrissianilta.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan