”Olemme Suomen kovin rockbändi” - Bändiläiset usuttivat Jyrki 69:n mukaan Vain elämää -ohjelmaan

The 69 Eyes -yhtyeen solisti Jyrki 69 lähti Vain elämää -ohjelmaan bändiläistensä usuttamana.
Hän ei ajatellut, että voisi genrensä vuoksi edes päästä mukaan. Jyrki lupaa katsojille aitoa rokkia nahkatakkeineen, buutseineen ja pääkallosormuksineen.
Suhde syvenee - Erika Vikman ja Jyrki 69 yhdessä S-marketissa
Jo 30 vuotta rokannut The 69 Eyes hakee Jyrkin tv-näkyvyyden avulla uusia kuulijoita. Jyrkin mukaan radiosoitossa ovat vain yhtyeen 15 vuotta vanhat kappaleet, ja uusia olisi hyvä saada eetteriin.
– Haluan muistuttaa, että The 69 Eyes on yhä olemassa. Olemme Suomen kovin rockbändi ja maailmankin kovin välillä, Jyrki sanoo.
Tiesitkö? Jyrki 69 on huiman pitkä hujoppi - tällaiseen kiipeliin hän on joutunut
Hän tekee ohjelmassa uuden aluevaltauksen laulamalla ensi kertaa suomeksi. Kappaleita ei välttämättä kuulla missään muualla kuin ohjelmassa, sillä Jyrkillä ei ole suunnitelmissa vetää niitä bändinsä keikoilla.
– Kokeilen ensin, kiinnostaako ihmisiä kuulla matalaa ääntäni suomeksi.
Yksinäiseksi korpiksi itseään kuvaileva Jyrki kertoo nauttineensa artistien seurasta.

– Nauroin siellä kyyneleet silmissä ihan vatsanpohjasta. Se oli mulle ihan uusi juttu.
Julkinen rakkaudentunnustus Jyrki 69:lle! Erika Vikman avautuu: "Taidan olla vähän rakastunut"