Oho! Hevosia pelänneen Jannika B:n perheessä on nyt kaksi ponia
Laulaja kertoo, että on vuoden aikana harjoitellut toimimaan heppojen kanssa.
Muusikkoperheen Jannika B:n ja Toni Wirtasen perheestä löytyy nykyisin kaksi pollea.
Jannika B paljastaa, kuinka hän on rohkaistunut massiivisten eläinten parissa. Harrastus sai alkunsa, kun laulajan vuonna 2015 syntynyt tytär on hurahtanut hevosteluun.
– Tänä vuonna löysin itsestäni uuden puolen. Vielä vuosi sitten pelkäsin mennä edes ponin karsinaan. Tyttäreni sydän sykkii hepunoille, joten eipä siinä auttanut, kun oppia. Pienin askelin. Todella pienin askelin. Pikku hiljaa itsevarmuus kasvoi - ja myös heppa-allergia siedättyi pelkojen myötä, Jannika kirjoittaa Instagramissa.
Laulaja kertoo, että perhe kasvoi elokuussa uudella ponilla.
– Vastoin kaikkia järkiohjeita meille muutti elokuussa aivan ihana Poni Wirtanen. Minä opiskelin internetin rikki hevosen luonteesta, ruokinnasta, rytmistä ja liikuttamisesta. Kävin internetissä myös hevosenkäsittelykursseja. Hyvä alku muuttui haasteelliseksi, kun Martan käsi murtui ja jonkun oli pakko ponia ratsastaa. Minun piti nousta selkään. Jälleen kerran Youtube-videot istunnasta ja ratsastuksesta paukkui. Otin valmennuksia monta kertaa viikossa ja pikkuhiljaa osaaminen - ja ennenkaikkea luottamus kasvoi.
– Vuosi sitten olisin uskonut enemmän presidenttiehdokkuuteeni kuin siihen, että minä olen kahden ponin mamma. Kyllä, nykyään meillä on niitä kaksi. Se sitten eskaloitu ”hiukan”.
Voi ei! Jannika B:n vihkisormuksen timantti on kateissa
Katso kaikki heppakuvat klikkaamalla oletuskuvan oikealla puolella olevaa nuolta.
Kilpailut mielessä
Jannika kertoo, että tallista, poneista ja tallinväestä on tullut parasta vastapainoa työlle ja arjelle.
– Paikka jossa kaikki muu unohtuu hetkeksi.
Myös tulevaisuuden haaveet on selvillä. Jannika aikoo osallistua lapsensa kanssa "johonkin kisoihin".
– Ensi vuonna lupaan osallistua tyttäreni kanssa johonkin kisoihin. Ai miksikö - no siksi, että uuden oppiminen, itsensä ylittäminen, pelkojen voittaminen, yrittäminen aina uudelleen ja uudelleen on asioita joista saa niin paljon. Haluan myös opettaa tyttärilleni, että arvokkainta ei ole ainainen onnistuminen - vaan halu oppia ja kehittyä. Se, että ei anna periksi.
Jannika B ei antanut periksi – esittelee nyt lopputulosta: "Yritin varmastikin satoja kertoja"