Oho! Daniel ”Bile-Dani” Lehtosen yllätyspaljastus - julkaisee uutta musiikkia: ”Olen vakavasti otettava artisti”

Bile-Danina tunnettu Daniel Lehtonen, 31, yllättää kertomalla, että hän aikoo julkaista uutta musiikkia tämän viikon perjantaina. Seiskan tavoittama tähti muistuttaa, että jo ennen kuin hänestä tuli koko kansan tuntema Bile-Dani, hän työskenteli musiikin parissa.
- Musiikki on aina ollut minulle hyvin tärkeää. Tein jo vuosia sitten dj-keikkoja sekä toimin tuottajana, mutta se ei ollut loppujen lopuksi täysin sitä, mitä sydämeltäni halusin, Dani pohjustaa.
Espanjaan vuonna 2019 muuttanut tähti toteaa, että maisemanvaihdos tarjosi hänelle tilaisuuden pohtia, mitä hän tulevaisuudeltaan haluaa.
- Olen pystynyt jäsentämään ajatuksiani ja karistamaan ikään kuin Bile-Danin harteiltani. En aiemmin jättänyt ajatuksille ja luovuudelleni tilaa.
Viimeisen parin vuoden aikana Dani kypsytteli ideaa, josko hän herättäisi eloon Daniel Van Martin -artistinimensä, jolla hän esiintyi aikanaan. Hän päätyi lopulta kuitenkin aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä.
- Päätin tehdä uuden tulemisen aivan uudella nimellä Idleman, joka on anagrammi nimestäni Daniel M toisen nimeni Martinin etukirjaimen mukaan. Bile-Dani kuoli ja Idleman syntyi, Dani hekumoi.
Danin ensimmäinen sinkku I Need Your Love julkaistaan 29.4., ja hän kertoo tulossa olevan vielä kolme kappaletta lisää ennen kesän kuumia lomia.
- Odotan sinkun julkaisemista jännittyneenä. On ollut ihanaa olla koko kansan Bile-Dani, mutta koen minussa olevan paljon muutakin. En rötvää siellä sun täällä, vaan olen ihan vakavasti otettava ihminen ja artisti. Teen hienoja asioita, enkä halua, että Bile-Danin imagoni sekoittuu mitenkään tämän projektin kanssa, hän tähdentää.
- Tulen myös vaihtamaan nimimerkkini somessa Idlemaniksi, musiikkia julkaiseva Dani tiedottaa.