Ohjaaja Antti Jokiselta meni Hollywoodissa huippuelokuvia ohi suun – ”Minua ei kiinnosta kauhuelokuvat!”

Antti Jokinen on menossa talvella Los Angelesiin.
Mainos
Mainos päättyy

Ohjaaja Antti J. Jokinen, 50, aloittaa ensi keväänä kuvataiteilija Helene Schjerfbeckistä kertovan Helene-suurelokuvan kuvaukset. Hän kertoo tutustuneensa 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vaikuttaneen Schjerfbeckin taiteeseen äitinsä kautta jo lapsuudessaan.

Ohjaaja Antti J. Jokinen muikeana uutuuselokuvastaan: Kiva näyttää suomalaisille!

Antti J. Jokisen vaimolla Krista Kososella on rooli Helene-elokuvassa. – Olen onnellisessa asemassa, että saan ohjata Suomen parhaita näyttelijöitä. Krista on superluokan ammattilainen.
Antti J. Jokisen vaimolla Krista Kososella on rooli Helene-elokuvassa. – Olen onnellisessa asemassa, että saan ohjata Suomen parhaita näyttelijöitä. Krista on superluokan ammattilainen.

– Mutsi oli ammatiltaan kulttuurisihteeri, joten minua pakotettiin penskana lätkä- ja koripallotreeneistä taidenäyttelyihin. Se tuntui ensimmäiset puoli vuotta suurelta kärsimykseltä. Olen ollut Schjerfbeck-fani 17-vuotiaasta lähtien, Antti kertoi Seiskalle elokuvan lehdistötilaisuudessa.

Antti J. Jokinen ohjasi Beyoncélle, Celiné Dionille ja Eminemille musiikkivideoita – lopetti hommat täysin! "Kuppi meni nurin"

Mainos
Mainos päättyy

Antti on viettänyt työprojektiensa takia Los Angelesissa pitkiäkin aikoja vaimonsa Krista Kososen ja heidän kolmevuotiaan Selma-tyttären kanssa.

Tällaiset olivat Krista Kososen ja Antti Jokisen häät: Aku Hirviniemi hauskuutti Putous-hahmolla – Maria Ylipään esitys kosketti!

– Jenkeissä on ollut muutamia huippuelokuvia, joihin minua on kaavailtu ohjaajaksi. Ne ovat kuitenkin menneet ohi suun! Minua ei kiinnosta kauhuelokuvat, joita pääsisin ohjaamaan saman tien. Olemme menossa jälleen talvella Los Angelesiin pidemmäksi aikaa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan