Ohhoh, Tuure Kilpeläinen juoksi hirveä karkuun – näin siinä kävi

Muusikko joutui kiperään tilanteeseen kohdattuaan nuoren uroshirven.
Iskelmä-Finlandian elokuussa voittanut Tuure Kilpeläinen, 53, kertoo jännittävästä kohtaamisestaan.
Muusikko Tuure Kilpeläinen kertoo menneen vuoden olleen monivivahteinen.
– Viime vuosi oli aika luoda uutta nahkaa. Tein albumillisen uutta musiikkia ihmisten kanssa, joiden kanssa saan tehdä hommia tänäkin vuonna. Uusi yhtye on alun ujoilun jälkeen löytämässä yhteisen muodon, Tuure mietti somepäivityksessään.
Uuden vuoden aatto ei kuitenkaan mennyt täysin suunnitelmien mukaan.
– Perheen kanssa vuoristoradan mutkat menevät välillä pitkäksi. Eilen tuli aattona riideltyä. Onnistuin pilaamaan muiden ja oman mieleni. Kaukana zen-tilasta siis, vaikka tästä videosta voisi saada eri kuvan. Henkinen harjoitus jatkuu, mies myöntää rehellisesti.
Hirvi lähti perään
Perheriidan lisäksi Tuure joutui myös toiseen ennalta arvaamattomaan tilanteeseen.
– Eilen lenkillä kohtasin nuoren uroshirven. Hän tuli luokseni kun istuin kivellä katsomassa auringonlaskua, lopulta kolmen metrin päähän. Rauhoittelin hirveä puheillani, korvat sillä heiluivat terhakkaasti kuin antennit. Kohtaaminen oli utelias ja jännittynyt.
Tilanne päättyi siihen, että Tuure juoksi hirveä pakoon.
– Sitten pokka petti ja lähdin karkuun. Hirvi lähti perään! Alkoi jo pelottaa miten siinä käy.
Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu.
– Lopulta hirvi jäi katselemaan tielle juoksemistani. Kai sitä vähän huvitti.
Tuure Kilpeläinen kertoo tv:ssä elämänsä käännekohdasta ”Mulla kävi sellainen valon näkeminen”