No nyt! Portion Boysin rumpalin räävitön tunnustus naurattaa – "Akuutti toimitus"

Taiteilija Nieminen kertoo kohdanneensa useita tiukkoja tilanteita kesän aikana.
Pitkään keikkailleelle Portion Boys -bilebändille on tullut tutuksi keikkapaikat bäkkäreineen monessa Suomen kolkassa. Rumpujen takana ilahduttava Roope Nieminen paljastaa Instagramissa, että menevän musiikin lisäksi bändin eteen pärähtää muitankin vauhtia vaativia tilanteita.
Roope jakoi torstaina (1.8.) tililleen kuvaparin, jonka hän kertoo olevan napattu keikalta, settilistan viimeisen biisin ja encoren välisenä aikana. Kuvassa käy erittäin selväksi se, että Roope ja kuvassa sumuisena etualalla erottuva räppäri Raimo "Raipe" Paavola ovat helpottamassa vessahätäänsä soratietä reunustavaan pensaikkoon.
Julkaisun toisessa osassa on zoomattu lähemmäs Roopen kasvoja, joilla näkyy varsin velmu ilme.
Julkaisunsa kuvatekstin alkuun Roope kertaa käyntiin lähteneen keikkareissun suunnitelmia. Railakkaasta bilemusiikista tunnettu orkesteri suuntaa lähipäivinä Vaasasta Varkauden kautta Kemiin.
–Eli muutama tän näköinen tienvarsitauko taas luvassa näillä kilometreillä. Hyvä siitä tulee, rumpali povaa.
Taukopostauksensa loppuun Roope lisää ilmeisen tärkeän huomion.
–Aina käskevät juoda paljon vettä keikalla - mä sanon älä juo!! Nimittäin se 30 sekunnin tauko setin ja encoren välissä on oikeasti aika kiire juosta lavalta festarin bajamajaan ja takasin. Tiedän kokemuksesta, sillä täsmälleen tämä akuutti toimitus on tapahtunut jo kuusi kertaa tänä kesänä, hän myöntää.
Lopuksi Roope toivottelee seuraajilleen mukavaa viikonloppua.
Vitsikäs julkaisu keräsi nopeasti huomattavan määrän reaktioita, ja ensimmäisten joukossa oli niin ikään Portion Boysissa vaikuttava Tiina Forsby.
– OHHOH! Kohu, hän vitsailee nauruhymiöllä varustetussa kommentissaan.
Roope vahvistaa Seiskalle, että bändi pääsee kyllä tarpeen mukaan vessaan, jotta voi jatkaa riittävää vedenjuontia helteessäkin.
– Keikkareissu etenee suunnitelmien mukaan ja vessataukoja pidetään tarvittaessa, hän viestittää hyväntuulisena.
