Portion Boysin Tiina ikävässä tapaturmassa – tämä on tilanne nyt

Lavalla liukastunut Tiina julkaisi kuvan pyörätuolissa istuen.
Portion Boys -yhtyeestä tutulle TiinaTimanttiselle eli Tiina Forsbylle kävi ikävä onnettomuus.
Tiina kertoo asiasta Instagram-julkaisussaan, jossa olevassa kuvassa hän istuu pyörätuolissa. Tiinalla on kädessään kepit ja jalan ympärillä side.
- Voi perhanan perhana. Mulle kävi vähän ikävästi eilen Kokkolan keikalla. Aattelin että helpompi kertoa tästä nyt suoraan tässä postauksessa kuin alkaa vastaamaan erikseen kaikille niille sadoille jotka on laittaneet asiasta viestiä mun inboxiin, Tiina pohjustaa.
- Raju rankkasade yllätti eilen kesken meidän keikan ja kasteli samalla lavan niin että siitä tuli vaarallisen liukas.
Tiina yritti hidastella vauhtiaan esiintyessään, mutta epäonnistui siinä.
- Oikea jalka lipesi alta ja samalla mä kuulin ison napsahduksen. Takareiden lihas repeytyi.
Ahdistus valtasi
Napsahduksen jälkeen hän oli tajunnut, että kävi huonosti. Tiinaa ahdisti onnettomuuden jälkeen, miten hän hoitaa työnsä.
- Rehellisesti sanoen nyt tuntuu siltä niinkuin pettäisin teidät kaikki jotka tulette meitä keikoille katsomaan. Mun koko lavapreesens perustuu energiaan ja jos en pysty sitä teille toimittamaan niin mitä jää enää jäljelle minun tekemisestä, hän harmittelee.
Tiina toivoo, että seuraavan lääkärikäynnin ja magneettikuvausten jälkeen hän saa tietää, ettei jalkaa tarvitsisi leikata.
Tilanne tällä hetkellä on se, että esiintyjä on varma siitä, että nousee tänään lavalle Himoksen Iskelmäfestivaaleilla.
- Saakeli mä tuun kapuamaan sinne lavalle ja teen parhaani sillä mitä käytettävissä nyt on eli molemmat kädet ja yksi jalka, hän lupaa.