No nyt on kuuma maajussi - NHL-tähti Ville Leino puimurihommissa: katso video!

Huokean liikevaihdon tehnyt Billebeino-vaatemerkki on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa entinen NHL-tähti Ville Leino hyppää puimurin ohjaksiin.
Brändi on tunnettu upeista ja visuaalista mainosvideoista, joissa kerta toisensa jälkeen on nähty toinen tunnetuimpia suomalaisjulkkiksia. Tällä kertaa videon tähtenä on vain ja ainoastaan Billebeinon ystävänsä Juhani Putkosen kanssa perustanut Ville.
Videolla Ville ajaa puimurilla edestakaisin, kunnes peltoon on saatu Billebeinon tuttu logo. Drone-kuvauksen ansiosta taideteoksesta saa nauttia videolla myös yläilmoista.
Nähtäväksi jää onko kyseessä mainostemppu esimerkiksi uutta mallistoa varten vai onko luvassa jotain täysin uutta.
Billebeinon suosio näkyy jo Suomen rajojen ulkopuolella. Vuosi sitten kesäkuussa paitojen piraattiversioita alkoi näkymään esimeriksi Turkissa.
- Onhan se tavallaan aika kova juttu, että ”tuotteitamme” on siellä ”Nikejen” ja ”Adidasten” seassa. Kyseessä on kaksipiippuinen juttu, sillä emme missään nimessä halua ihannoida piratismia, mutta samalla olemme tehneet jotain oikein, jos tuotteitamme kopioidaan, Juhani kertoi Seiskalle.