Niko Saarinen sai Rosanna Kuljulta epätodellisen lahjan!

Niko Saarinen sai Rosanna Kuljulta epätodellisen lahjan!

Nikon saama lahja on sitä tasoa, että moni lienee pomminvarmasti kateellinen.

Mainos
Mainos päättyy

”Kaikki tiet vievät Roomaan” on sanonta, joka juontaa juurensa Rooman valtakunnan suuruuden päiviin ja aikaansa edellä olleeseen tieverkostoon.

Suomessa samaa voisi sanoa Turusta, sillä onhan valtatie 1 totutummin Turunväylä, joka on – vähemmän yllättäen – Helsingistä Turkuun johtava valtatie.

Turku on myös entinen pääkaupunki ja hengittää historiaa muun muassa Turun tuomiokirkon, Turun linnan ja Uuden Apteekin muodossa.

Viikonloppuna Turkuun on matkustanut myös tosi-tv-tähti ja hallitseva vuoden radiojuontaja Niko Saarinen yhdessä entouragensa kanssa.

Mainos
Mainos päättyy
NRJ:n Niko Saarinen ja Julianna Jokela palkittiin viime vuonna RadioGaalassa vuoden radio-ohjelmasta. Niko palkittiin lisäksi toistamiseen vuoden juontajana.
NRJ:n Niko Saarinen ja Julianna Jokela palkittiin viime vuonna RadioGaalassa vuoden radio-ohjelmasta. Niko palkittiin lisäksi toistamiseen vuoden juontajana.

Nakua hotellissa

Nikon stooreissa näkyy lauantailta muun muassa upea hotellihuone, jonka ikkunasta pilkistää mitä ilmeisimmin Turun kauppatori.

Toisessa stoorissa Niko jakaa juotavaa makumieltymysten mukaan matkaseurueelleen eli somevaikuttaja Miika Suvannolle ja toimittaja Katja Lintuselle.

Miikalle maistuu ananas, Katjalle omena ja herra Nikolle itselleen mansikka.

Sihautusvideosta käy ilmi, että somevaikuttajan elämä ei ole aina helppoa, sillä koska Niko kuvaa Katjan ja Miikan tölkin avaamiset, on hän tekemättömässä paikassa oman Nakunsa suhteen.

Mainos
Mainos päättyy

Miika pelastaa tilanteen avaamalla Nikon sihijuoman, minkä jälkeen kippishetki on täydellinen.

Helsingissä asuva Niko Saarinen vietti mukavia hetkiä Turussa.
Helsingissä asuva Niko Saarinen vietti mukavia hetkiä Turussa.

”Rosannan pakettimatkalla Turussa!

Myöhemmin naistenpäivä jatkui kolmikon osalta hotellietkoilta Kauppiaskadulla sijaitsevaan Turun Old Mates -nimiseen brittityyliseen pubiin.

Mukaan oli liittynyt Miss Helsinkinä aikanaan tunnetuksi tullut Rosanna Kulju.

– Rosannan pakettimatkalla Turussa, Niko hehkuttaa stoorissaan.

Videolla rytmiryhmä ottaa shotit pakettimatkailijoiden tapaan.

Mainos
Mainos päättyy

Shotit vaikuttavat hyviltä, vaikka Katja pitääkin nenästään kiinni juodessaan.

Rosanna Kulju antoi Nikolle melkoisen lahjan.
Rosanna Kulju antoi Nikolle melkoisen lahjan.

"Ennennäkemätön lahja"

Seuraavassa stoorissa ollaankin jännän äärellä.

Niko kuvaa Rosannaa, joka on ojentamassa hänelle ”ennennäkemätöntä lahjaa”.

Näitä on siis about neljällä ihmisellä koko Suomessa… koko maailmassa, Rosanna alustaa.

Naurunremakka on suuri, kun Niko saa kauniin paketin hyppysiinsä.

– TE ETTE JUMALAUTA USKO, MITÄ MÄ SAIN, Niko kirjoittaa stoorin yhteyteen isoin kirjaimin.

Turku antoi parastaan tälläkin kertaa.
Turku antoi parastaan tälläkin kertaa.

Sama video eri kulmasta

Seuraavassa stoorissa on Nikon jakama kuva Katjan stoorista, joka on siis täysin sama kuin Nikon aiempi, mutta eri kuvakulmasta.

Paitsi että stoorin lopussa paljastuu, että paketista löytyi keltainen kortti, jossa komeilee Niko Saarisen nimi.

Kortti ei ole mikä tahansa väsynyt kanta-asiakkuuslärpäke, vaan jotain paljon enemmän.

Kyseessä on Bar IHKUn kortti.

Niin kauan kuin sä elät… sä saat IHKUsta ilmaista juomaa, niin paljon kuin sä ikinä haluat, Rosanna kertoo henkeään haukkovalle Nikolle.

Niko harmittelee, ettei Helsingin IHKUssa ole Turun IHKUn kaltaista meininkiä.
Niko harmittelee, ettei Helsingin IHKUssa ole Turun IHKUn kaltaista meininkiä.

"Öky-IHKU"

Kortti on sellainen, josta moni olisi varmasti kateellinen – eikä vain sen takia, että se on harvinainen, vaan myös siksi, mitä se mahdollistaa.

Seuraavassa stoorissa ainakin Niko, Miika ja Katja ovatkin löytäneet tiensä Turun IHKUun.

Siis, äääh, Turun IHKU on nimetty öky-IHKUksi. Kattokaa vähän, miksei meillä ole Helsingissä tämmöistä, Niko hehkuttaa tunnelmaa videolla, jossa kuvaa yleisömerta baarissa.

Ilta oli mitä ilmeisimmin todella onnistunut.

Niko sai ikimuistoisen lahjan.
Niko sai ikimuistoisen lahjan.

Paluu rikospaikalle

Sunnuntai-iltapäivällä Nikon silmille olivat löytyneet aurinkolasit.

– ”Mutta rikospaikalle palattu,” Niko ilmoittaa avatessaan Old Matesin oven.

– ”Oltiin siis täällä brunssilla, ai että oli hyvä… brunssi,” Niko kertoo videolla.

Reissu oli Nikolle enemmän kuin kullanarvoinen, ja nähtäväksi jää, milloin hän palaa Jussi Vareksen kaupunkiin.

– ”Turku kohteli hyvin, oli hauskaa,” Niko kirjoittaa samaisessa stoorissa, jossa kehuu ihanaa brunssia.

Rosanna tuli aikanaan tunnetuksi missinä, mutta jo sitä ennen hänet nähtiin vuonna 2012 Ylellä esitetyssä Rintheessä-ohjelmassa.
Rosanna tuli aikanaan tunnetuksi missinä, mutta jo sitä ennen hänet nähtiin vuonna 2012 Ylellä esitetyssä Rintheessä-ohjelmassa.

Ihana lahja

Tarina ei kerro, maksoiko Rosannan epätodellinen lahja hänelle itselleen mitään, sillä Seiska on kertonut hänen viihtyvän oululaismiehen kanssa. 

Kyseinen miekkonen on tunnettu liikemies, jonka yritysryppääseen kuuluu – tai on ainakin kuulunut – Lapissa lukuisia firmoja, muun muassa karaokebaareja.

Sitäkään tarina ei kerro, mistä syystä Niko sai kyseisen lahjan, sillä esimerkiksi miehen synttärit siintävät vasta lokakuussa. 

Toisaalta kuka ei haluaisi saada ystävältä yllättäen lahjaa – ja vieläpä tällaista.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan