Neljän lapsen isä Jaajo Linnonmaa paljastaa: perheen erikoinen UV-perinne!

Jaajo Linnonmaa teki viime vuodenvaihteessa sanojensa mukaan parhaan uudenvuodenlupauksen.
Jaajo Linnonmaa tähdittää Diilin neljättä tuotantokautta, joka käynnistyy Nelosella 15. tammikuuta. Seiska jututti Jaajoa ohjelman mediatilaisuudessa joulukuussa.
Yksitoista kertaa peräkkäin Vuoden radiojuontajana palkittu Jaajo jätti Aamulypsy-ohjelman ja radiotyöt vuoden 2022 lopussa. Päätös kypsyi, kun Jaajo vietti saman vuoden tammikuussa kolme kuukautta isyysvapaalla.
Jaajo hoksasi, että hän haluaa viettää enemmän aikaa kotona kouluikäisten lastensa kanssa, ja erityisesti olla mukana lastensa arkiaamuissa.
Näitä piirteitä Jaajo Linnonmaa ei voi sietää Diili-kilpailijoissa: "Muutama luovuttaja oli mukana"
Jaajolla ja Maija-vaimollaan on alakouluikäiset kaksostytöt, vastikään koulun aloittanut tytär sekä keväällä 2020 syntynyt poika.
Jaajo linjasi Seiskalle, että päätös aamuradion jättämisestä oli hänen paras uudenvuodenlupauksensa.
- Olen ollut tosi tyytyväinen tähän vuoteen. On ollut tosi ihana vuosi. Olen saanut nukkua ja päässyt treenaamaan enemmän. Ja olen saanut viettää tosi paljon aikaa lasteni kanssa, Jaajo iloitsi.
Jaajolla oli ollut täysi tohina päällä ennen kuin hän saapui aamupäivällä alkaneeseen lehdistötilaisuuteen.
- Tänäänkin olen vienyt kolme lasta kouluun ja yhden päiväkotiin. Ensin piti syöttää ja pukea kaikki. Yksikään Diili-tehtävä ei ole niin vaikea, Jaajo veisteli.
Näin Jaajo Linnonmaan elämä on muuttunut - Rymy-Eetu vaihtui Prismaan
Tulevalle vuodelle Jaajolla on yksi suunnitelma.
- Yritän suoriutua aamuista jatkossakin hyvin, Jaajo summasi.
Vuodenvaihdetta Jaajo juhlistaa perheensä kanssa. Perinteisesti ilakointiin ovat kuuluneet ilotulitteet, joita on ammuttu rannasta.
- Ollaan myös lähetetty ilmaan sellaisia thaimaalaisia paperilyhtyjä. Lapset tykkäävät niistä. Mutta kyllä raketitkin kuuluvat meillä uuteen vuoteen, Jaajo totesi.