
Näyttelijäkaunotar Elsa Saisio avautuu Kummeli-tähtien kanssa työskentelystä: ”Olemme Heikki Silvennoisen kanssa kuin paita ja perse!”
Kummelit palasivat viime keväänä rytinällä televisioon, kun Ruudussa ja Nelosella alkoi pyöriä Valkeakosken poliisiasemalle sijoittuva Kontio & Parmas -draamakomediasarja, jossa nähdään Kummeleista tutut Heikki Silvennoinen, Heikki Hela ja Timo Kahilainen.
Kummelit palasivat televisioon: Olemme pelleilleet koko ajan, vaikka sitä ei ole kuvattu!
Yksi sarjan päätähdistä on virolaissyntyistä Auni Parmasta esittävä Elsa Saisio.
Hänen roolihahmonsa on Heikin roolihahmo Otso Kontion työpari. Nainen tunnetaan täsmällisyydestään ja virkaintoisuudestaan. Hänen huumorintajunsa ei aina tahdo riittää työparin sanavalmiisiin vitseihin ja leppoisaan asenteeseen työelämässä.

– Uudella kaudella Auni on kotoutunut jo jokseenkin Valkeakoskelle, Elsa kertoo.
Kaikki oikein -leffan tähti Elsa Saisio on kahden lapsen äiti: Ruuhkavuodet ovat meneillään!
Elsalle kuvauksiin eli töihin tuleminen on enneminkin vapaa-aikaa kuin työtä.
– Tämän sarjan tekeminen on ollut älyttömän rentoa ja iloista. Silvennoisen Heikin kanssa on niin ihana tehdä töitä. Meistä on kehkeytynytkin kuvauksissa kuin paita ja perse, sillä olemme koko ajan toistemme kanssa.
– Heikki pitää koko työryhmän hyvällä tuulella, Elsa jatkaa.