Näyttelijä Susanna Indrén paloi loppuun ja laittoi korkin kiinni: Seiskan jutut avasivat silmäni!

Salatut elämät -sarjastakin tuttu näyttelijä Susanna Indrén, 52, on naimisissa kokkina työskentelevään Samuli Salmisen, 26, kanssa.
Ennen Samulin tapaamista Susanna Indrén paistatteli kohuotsikoissa juhlimisensa ja alkoholinkäyttönsä takia. Nyt hän on laittanut korkin kiinni.
– Kiitos Seiskan! Lehtenne jutut avasivat silmäni, Susanna myöntää ja jatkaa:

– Jutut saivat minut hetkellisesti erakoitumaan. Samuli sai minut kuitenkin tajuamaan, että minun on jatkettava elämää.
Kohuotsikot aiheuttivat Susannalle loppuunpalamisen muutama vuosi sitten.
– Jokainen päivä oli sinnittelyä. Voimat loppuivat, enkä pystynyt enää nousemaan sängystä. Se oli kamalaa, jota en toivo kenenkään kokevan. Kun Urho-poika ei ollut luonani, jäin mieluummin sänkyyn, Susanna kertoo.
Susanna voi nyt hyvin ja toivoo, että voisi jatkossa palata kameran eteen näyttelijänä.
– Olisi kiva saada leffa- tai tv-rooli, sillä ei osaamiseni ole mihinkään kadonnut. Olen kuitenkin Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä, Susanna toteaa.
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!