Näyttelijä Riku Nieminen ja salainen naisystävä = Kihlat?!

Tarkkasilmäinen vinkkaaja bongasi näyttelijä Riku Niemisen, 35, ja hänen salaperäisen naisystävänsä heinäkuisesta Kuopiosta. Mukana olivat myös Rikun lapset.
Seiskan lukija kiinnitti huomiota erityisesti Rikun ja mysteerinaisen käsiin, ja nimenomaan vasempiin nimettömiin.
– Uusioperhe oli ruokailemassa, mutta silmääni pisti Rikun ja naisen vasemmissa nimettömissä olleet sormukset. Lienevätkö menneet kihloihin, Kuopiosta kysellään.
Riku Nieminen on ollut hyvin vaitonainen henkilökohtaisesta elämästään julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa.
Heinäkuun 6. päivä Riku kuitenkin julkaisi ihanan kesäkuvan, jossa näkyy kaksi lasta ja naishenkilö uimatouhuissa.
– Siinäpä ne tärkeimmät, Riku kirjoitti kuvan yhteyteen.
Seiska kertoi vuosi sitten, että Riku oli viihtynyt kesän 2020 aikana mysteeriblondin kanssa.
Riku Niemisen ja mysteerikaunottaren suhde syvenee – näyttelijä esitteli naisystävänsä läheisilleen!
Tuolloin Riku oli ollut myös erittäin aktiivinen Tinder-deittisovelluksen käyttäjänä. Seiskan tietojen mukaan Riku oli käynyt ahkerasti Tinder-treffeillä ennen naisen tapaamista.
– Sovin treffit Rikun kanssa Tinderin kautta. Luulin aluksi, että joku pelleilee ja väittää olevansa Riku. Turisimme silti niitä näitä ja sovimme treffit. Menin läpällä paikalle, ja vastassa olikin aito Riku, kertatreffeille päätynyt nainen kertoi viime kesänä Seiskalle.
Riku oli naimisissa näyttelijä Annika Poijärven kanssa. Pari tapasi teatterikorkeakoulussa 2005. Heillä on kaksi lasta.
Annika ja Riku jättivät yhteisen avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen loppuvuodesta 2019.
Eronnut Riku Nieminen ahkeroi Tinderissä – treffikumppani luuli pilaksi!