Näyttelijä Pamela Tola uudesta aluevaltauksestaan: Tämä on todellinen erikoistapaus!

Näyttelijä Pamela Tola, 36, sai hiljattain puhelun, jota ei unohda ihan heti. Tuottaja Jesse Fryckman ehdotti hänelle yhteistyötä ja kysyi, voisiko tämä ohjata kokopitkän Swingers-komedian.
– Kyseessä on ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaukseni, joten tämä on haaveideni täyttymys, aiemmin lyhytelokuvia ohjannut Pamela iloitsee.
– Kyllähän se jännittää. Innostaa, mutta myös jännittää, kun astuu uusiin tehtäviin, hän tunnustaa Seiskalle.
Pamelan ohjausdebyytin lisäksi kyseessä on muutoinkin mielenkiintoinen ja jopa poikkeuksellinen elokuvaprojekti. Pätkä purkitetaan vauhdilla, sillä marraskuussa ensi-iltansa saavaa Swingersiä aletaan kuvata vasta heinäkuun lopussa.
– Tämä on todellinen erikoistapaus monessakin mielessä, Tola nyökkää.
Hänen mukaansa on joskus hyväkin asia, että elokuvaa tehdään nopealla sykkeellä.
– Olemme ratkaisseet asiat siten, että pystymme tekemään kaiken laadukkaasti. Olemme muun muassa palkanneet kaksi leikkaajaa.