Nämä kiihkeät suutelukuvat Paula Vesalasta ja Samuli Edelmannista paljastivat suomalaistähtien superromanssin: tulinen lemmenhetki – katso!

Toisiinsa rakastuneet laulajatähdet Samuli Edelmann, 49, ja Paula Vesala, 36, herättivät toissa viikolla huomiota Helsingin Punavuoressa. Toistensa pauloissa ollut pari ei kainostellut, vaan intoutui vaihtamaan intohimoisen suudelman keskellä katua ohikulkijoista välittämättä.

Lemmentuokio sattui aivan Seiskan toimituksen naapurissa. Paparazzi ennättikin todistamaan tilannetta kreivin aikaan.

Salasuhde syvenee nopeasti: Samuli Edelmann ja Paula Vesala kuhertelivat luostarissa!
Mistään kaveripususta ei ollut kysymys, vaan kyyhkyläiset antoivat tunteidensa näkyä. Samulin kumartuessa antamaan suudelmaa Paula kietoi kätensä konkarilaulajan kupeelle ja väläytti vienon hymynsä. Toisessa kädessään Paulalla oli kahvikuppi, jonka hän oli napannut mukaansa läheisestä kahvilasta. Samulikin oli käynyt Paulan seurana kahvilassa, mutta hän ei tilannut mitään.

Kahvilan ulkopuolella selvisi suudelman olleen niin sanottu jäähyväispusu, sillä moiskaisun jälkeen Samuli hyppäsi maireasti hymyillen kadulla odottaneeseen mustaan BMW:hensä.
Paula livahti kahvikupin ja kassien kera kahvilaa vastapäätä olevaan rappuun. Talossa sijaitsee musiikkistudioita, joten hiljattain Los Angelesista Suomeen saapunutta Paulaa lienevätkin kutsuneet musiikintekokiireet.
Samuli jatkoi autollaan Helsingin Töölöön, josta on hommannut itselleen uuden vuokrakodin.