Nämä asiat Raija Pelli jätti pois kohutusta Kikka-kirjasta: ”Sellainen ei ollut aiheellista”

Raija Pelli ja Kikka
Mainos
Mainos päättyy

Raija Pelli, 64, tunnetaan ystävyydestään artistilegenda Kikan eli Kirsi Sirénin kanssa. Iskelmätähti siirtyi ajasta iäisyyteen vuonna 2005.

Kaksi vuotta sitten Raija kirjoitti kirjan Kikka – Mä haluun viihdyttää. Siitä seurasi suuri palautevyöry.

– Sain pelkästään positiivista palautetta. Kirsillä oli iso fanilauma, ja se näkyy somessakin, Raija kuvailee.

Kikka oli Suomen kovimpia iskelmätähtiä 1990-luvun alussa.
Kikka oli Suomen kovimpia iskelmätähtiä 1990-luvun alussa.

”Minihame oli kaupungin lyhyin” – näin uransa alussa ollut laulaja Kikka teki vaikutuksen Raija Pelliin!

Mainos
Mainos päättyy

Kirjassaan hän halusi kertoa ystävästään julkisen hahmon takana.

– Olisi varmasti lukijoita, jotka olisivat halunneet tietää Kirsin pikkuhousujen merkistä tai rintaliivien koosta. Mielestäni sellainen ei ollut aiheellista.

Raija muistetaan parhaiten Poliisi-TV:n juontajana.
Raija muistetaan parhaiten Poliisi-TV:n juontajana.

– Kirjani käsittelee asioita, joita ihmisten on hyvä tietää Kirsistä.

”Itkin koko paluulennon!” Hyvä ystävä Raija Pelli sai kuulla laulaja Kikan poismenosta kesken lomamatkan

Raijan tavoitteena oli tehdä kunniaa Kikalle.

Raija Pellin osallistuminen Farmi Suomeen oli monelle yllätys. Kisan jälkeen hän on suuntaamassa Floridaan lomalle miehensä kanssa. – Siellä meitä odottaa ihana loma-asunto uima-altaineen ja biljardipöytineen.
Raija Pellin osallistuminen Farmi Suomeen oli monelle yllätys. Kisan jälkeen hän on suuntaamassa Floridaan lomalle miehensä kanssa. – Siellä meitä odottaa ihana loma-asunto uima-altaineen ja biljardipöytineen.
Mainos
Mainos päättyy

– Kirjoitin Kirsin elämästä sen, mitä tiedän ja mitä koimme yhdessä. Se on näkökulmani siihen, mitä tapahtui ja miksi.

– Olimme kuin paita ja peppu. Hän sanoikin minua isosiskokseen, vaikka iän puolesta hän olisi ollut isosiskoni.

Rakastettu laulaja menehtyi 15 vuotta sitten – ystävästään kirjan tehnyt Raija Pelli: Kikka sai apua liian myöhään!

Kaksikko lupasi, että pidempään elävä kertoo yleisölle totuuden.

– Minun tehtäväksenihän se sitten jäi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan