fbq
Stefan Therman

Näin Stefan Therman viettää itsenäisyyspäivää

Kohuliikemies Stefan Therman vietti syksyllä kuukauden päihdehoidossa.

Arkistovideo: Poliisit vievät Stefan Thermanin:

Minnesota-hoito on tarkoitettu alkoholisteille ja muille päihderiippuvaisille. Kuukauden perushoitojaksoom kuuluu esimerkiksi ohjattua terapiaa ja ryhmäterapiaa, ja sen tavoitteena on päihderiippuvaisen raitistuminen.

Raitistumisen jälkeen Stefu on esimerkiksi viihtynyt urheilun, veneilyn ja matkustelun parissa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Katoamisen syy selvisi: Stefan Therman oli kuukauden päihdehoidossa - palasi someen raitistuneena

Itsenäisyyspäiväksi kohuliikemies on suunnannut pohjoiseen, josta hän on lisännyt Instagram-sivulleen kuva- ja videomateriaalia.

Kinosten ja tykkylumipuiden keskellä luonnosta nauttiva Stefu on julkaissut kuvan, jossa on kyykistyneenä avotulen äärelle. Freesin liikemiehen hengitys on pakkasesta höyryävä, ja hän näyttää odottelevan innokkaana edessään kärisevien grillimakkaroiden paistumista.

Tällainen on Minnesota-hoito, jossa Stefan Therman oli

Instagramin vuorokauden näkyviin tarinoihinsa Stefan on lisännyt videon, jossa tallustaa lumessa hengästyneenä ja leveästi hymyilevänä.

- Hyvää itsenäisyyspäivää! lumipyryssa läähättävä Stefu kirjoittaa videon yhteydessä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Tarinoissa on myös valokuvia upeasta luonnosta ja retkikunnasta, joka matkaa halki routaisen maiseman.

Näin raitistuneen Stefan Thermanin Dubain-loma on edennyt

Stefu vieraili raitistumisensa jälkeen Arabiemiraattien Dubaissa, jossa hän paitsi lomaili, myös kävi vilkuilemassa paikallisia ökyasuntoja.

Verotietojen mukaan Stefu tienasi mittavia summia rahaa vuonna 2021.

Hän pyörittää miljoonabisneksiä muun muassa Levillä ja Espanjassa. Stefanin vuoden 2021 tulot olivat yhteensä 602 368 euroa. Summa koostuu pelkistä pääomatuloista. Mätkyjä Stefanille jäi maksettavakseen hurjat 206 267 euroa.

Stefan Therman tienasi yli 600 000 euroa! Martina Aitolehdellä megatulot - Sofia Belórfin ja Hannu Pikkaraisen tulot kalpenevat rinnalla

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy