Näin Selviytyjät-tähti Aarni Mikkola kommentoi järkyttäviä ulosottovelkojaan

Aarni Mikkola
Mainos
Mainos päättyy

Seiska uutisoi tänään sunnuntaina Selviytyjät -tähti Aarni Mikkolan, 29, taloudellisista vaikeuksista. Drag-artistina sekä meikkaajana tunnetulla Aarnilla on yli 30 000 euron ulosottovelat. 

Drag-artistin seisemänsivuisesta ulosottorekisterissä selviää, että tällä hetkellä omiaan hakevat esimerkiksi kuntosaliyritys, Kela sekä useat terveydenhuoltoon ja hammashoitoon liittyvät yhtiöt.

Selviytyjät-tähti Aarni Mikkola hylkäsi kissansa törkykämppään - rikos paljastui, kun lemmikki yritti paeta postiluukusta

Seiskan tavoittama Aarni kertoi olevansa harmissaan veloistaan.

- Voin rehellisesti myöntää, että taiteilijan elämä on ollut todella hankalaa. Rahankäytön opettelu on ollut vaikeaa, ja otan tästä kaikesta täyden vastuun. 

Mainos
Mainos päättyy

- Minun olisi pitänyt ottaa itseäni niskasta kiinni. Tästä on seurannut sellainen lumipalloeffekti, että velkaa on jatkuvasti kerääntynyt lisää. Siellä on hävettävän pieniäkin määriä, joista on muodostunut isompi summa, Aarni totesi.

Selviytyjät-tähti Aarni Mikkolalla on jättisumma ulosotossa - matkusti lukuisia kertoja pummilla

Hän mainitsee alkaneensa hoitamaan talousasioitaan vastuullisemmin viime aikoina.

- Olen jo vuosien ajan maksanut velkojani takaisin ja laatinut maksusuunnitelmia. Jokaisesta palkastani osa menee suoraan ulosottolaskuihin. 

Ulosottovelat ovat vaikuttaneet Aarnin elämään jo vuosien ajan.

- Tämä on todella arka asia, joka pyörii mielessäni päivittäin. Tällaisista aiheista on kuitenkin tärkeä puhua, ja haluan kertoa näistä avoimesti.

Koronallakin on ollut suuri vaikutus drag-artistin elämään.

Mainos
Mainos päättyy
Selviytyjät suomi
Aarni oli yksi viime kauden Selviytyjät Suomi -kilpailijoista.

- Olen joutunut jatkuvasti miettimään rahankäyttöäni, jotta pystyisin elämään normaalia elämää. 

- Huolehdin aina siitä, että pystyn maksamaan keikkojeni tanssijoille palkat siitä summasta, mikä minulle maksetaan esiintymisestä. Olen jopa joutunut maksamaan 2 000 euron edestä omista rahoistani tanssijoilelni, kun eräs keikka peruuntui, hän sanoi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan