
Näin Sauli Niinistö aikoo selvitä kättelyurakasta – korona laittoi Linnan juhlat uuteen uskoon
Koronapandemian vuoksi perinteinen presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on ollut parin vuoden ajan tauolla.
Nyt pandemian on katsottu hellittäneen jo sen verran, että itsenäisyyspäivän juhlat presidentinlinnassa järjestään jälleen.
Presidentti Sauli Niinistö kertoi lehdistötilaisuudessa, millaisiin erityisjärjestelyihin Linnassa on varauduttu.
- Kun päädyttiin vastaanoton järjestämiseen, tietysti turvallisuusseikat nousivat esiin. Tarkoitus on järjestää vastaanotto mahdollisimman vastuullisesti ja turvallisesti, Sauli kertoi.
Sauli paljasti, että Linnaan on hankittu kymmenittäin ilmanpuhdistuslaitteita. Tarjolla on käsidesiä ja maskeja.
Koronapandemian takia Sauli painotti kutsuvieraiden omaa vastuuta. Presidentti pyytää jokaista kutsuttua tekemään koronatestin ennen juhliin saapumista.
- Olennaisinta on kutsuvieraiden oma toiminta. Se, että huomioidaan muut kutsutut ja jättäydyttään pois vastaanotolta mikäli olo tuntuu vähänkään sairaalta tai on ollut lähikontaktissa sairastuneen kanssa lähiaikoina, Sauli sanoi.
Sauli linjasi, että presidenttipari on valmis kättelemään vieraita.
- Olemme valmiit kättelemään, ja jos joku vieraista haluaa tervehtimisen kuitata pelkällä nyökäyksellä, se on yhtä kohteliasta.
Jo etukäteen on ollut tiedossa, että kutsuvieraita on kolmannes vähemmän kuin aiemmin. Tänä vuonna
kutsuvieraita on 1 300.
Presidentin kanslian tiedotteen mukaan merkittävä osa kutsuvieraista on ensikertalaisia. Osa kutsuvieraista ovat odottaneet juhlia jo vuoden. Viime vuonna Linnan juhlat peruttiin kokonaan, vaikka kutsut olivat jo lähteneet.
Näiden kutsuvieraiden kutsut on siirretty tälle vuodelle. Yksi tällainen kutsuvierasryhmä on terveydenhuollon ammattilaiset, sillä presidentti halusi erityisesti muistaa pandemian keskellä työskennelleitä sairaanhoitajia.

Perinteisesti itsenäisyyspäivän kunniavieraina ovat olleet Suomen sotien veteraanit ja lotat. Kunniavieraat on otettu huomioon muun muassa kättelyjonossa, he ovat astelleet ensimmäisinä pitkin punaista mattoa presidenttiparin luokse.
Tänä vuonna sotaveteraanit ja lotat ovat saaneet oman juhlatilaisuuden, heitä presidenttipari juhlistaa viikkoa ennen itsenäisyyspäivää.

Veteraanien joukkoon tullut myös toinen pysyvä muutos. Aiemmin veteraanijoukkoa punaiselle matolle johdatteli Mannerheim-ristin ritari. Valitettavasti viimeinen elossa ollut ritari Tuomas Gerdt marraskuun 1. päivänä 2020. Hänet on haudattu Lappeenrantaan. Gerdt oli kuolleessaan 98-vuotias.