Näin Martti Suosalo viettää juhlavuottaan: ”Olen jakanut kavereita ryhmiin”

Martti Suosalo
Mainos
Mainos päättyy

Pitkän uran tehnyt ja kolme arvostettua Jussi-patsasta pokannut Martti Suosalo täytti heinäkuussa pyöreät 60 vuotta.

Hän kertookin viettäneensä juhlavuotta ja järjestäneensä pienempiä kokoontumisia vuoden aikana.

– En yleensä edes juhli syntymäpäiviäni, Martti toteaa hymyillen.

Elokuva-arvio: Sieniretki ruoppaa nykymiehen ongelmia ja traumoja hykerryttävästi

Mainos
Mainos päättyy
Lukuisia tunnustuksia saanut Martti Suosalo on palkittu myös videopeli-BAFTAlla sivuroolistaan suomalaisessa Control-pelissä.
Lukuisia tunnustuksia saanut Martti Suosalo on palkittu myös videopeli-BAFTAlla sivuroolistaan suomalaisessa Control-pelissä.

Tällä kertaa pikkutapaamisia on ollut mukava järjestää.

– Olen jakanut kavereita ryhmiin ja käynyt heidän kanssaan syömässä, koska sillä tavalla pystyymme paremmin keskittymään.

Juhlavuoden kunniaksi Martti matkasi myös kotimaata kauemmaksi.

– Olimme perheen kanssa Italiassa Caprilla.

Pitkään naimisissa olleilla Martilla ja dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutarilla on kolme lasta.
Pitkään naimisissa olleilla Martilla ja dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutarilla on kolme lasta.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan