Näin kehnosti kävi Sikke Sumarin leipomuksille - surkuhupaisa kuva

Sikelläkään ei aina suju.
Kokkilegenda Sikke Sumari, 72, kohtasi karvaan pettymyksen ostamansa keittokirjan kanssa.
Sikke Sumari rakennuttaa saunaa saareen - upea kohde!
Sikke tunnetaan kokkaustaidoistaan, mutta aina hänelläkään ei suju. Sikke kertoo uusimmassa Instagram-julkaisussaan olevansa hyvin pettynyt viimeisimpään luomukseensa.
- Kun ostan uuden keittokirjan teen siitä aina ensimmäiseksi yhden helpon reseptin, että selviää, kuinka reseptit toimivat, hän kertoo.
- Tämä kirja oli oikein houkutteleva ja arvelin tekeväni siitä vielä monta, mutta enpä taidakaan tehdä, Sikke toteaa tiukasti.
- Tein nämä kaurakeksit grammalleen ohjeen mukaan. Olin jopa ostanut ruishiutaleita näitä varten, koska se tuntui kivalta lisältä tavallisiin verrattuna. No, jos nyt vertaat kirjan kuvaa leivontatulokseen niin..
Kuvakarusellin ensimmäisenä kuvana on nähtävissä reseptikirjan taidonnäyte kyseisistä kaurakekseistä. Seuraavassa kuvassa Sikke on napannut kuvan omasta tekeleestään.
Taitava kokki on sangen pettynyt tulokseen.
- Postaan tämän tänne, koska ärsyttää ihan älyttömästi reseptit, jotka pääsee oikein kirjoihin ja kansiin, eikä toimi sinnepäinkään. Kiinnostais tietää millä reseptillä nuo kirjaan kuvatut yksilöt on tehty? Ostettu kaupasta!, Sikke uumoilee.
Uskoisitko 71-vuotiaaksi? Sikke Sumari julkaisi meikittömän kuvan
Siken sisko Hanna Sumari yhtyy pettymykseen.
- Aivan sairaan rasittavaa. Mulle on käynyt sama just pikkuleipien kanssa. Eri kirja tosin. Ulkolaisten kirjojen kanssa on aina riski. Esim jauhot on erilaisia ja jos kirja on käännetty saattaa mitat mennä miten sattuu kun alkuperäisessä on eri mittayksiköt, hän kommentoi julkaisua.
- Harmi! Ja ymmärrän että ärsyttää, mutta aika lohdullista että sullekin käy joskus näin, toteaa eräs kommentoija vitsikkäästi Siken keittiötaituruuteen viitaten.