Näin dragtähti Pola Ivanka onnistui pudottamaan painoaan 39 kiloa – ”Laihdutusleikkaus on viimeinen vaihtoehto”

Pola Ivanka taiteilijanimellä esiintyvä dragtähti Mika Tepsa, 47, väsähti jo keikkansa alkumetreillä vuonna 2018.
– Olin niin lihavassa kunnossa, että minulla oli vaikeuksia jaksaa vetää keikani loppuun. Korkkarit jalassa tuntui, että kippaan eteenpäin lavalla, Mika muistelee.
Esiintyvän taiteilijan annoskoot ja ruokailurytmi olivat retuperällä.
Mikan paino oli jojoillut läpi aikuisiän, ja kaikki mahdolliset laihdutuskuurit oli kokeiltu. Tällä kertaa Mika suostui ottamaan apua vastaan pästääkseen pysyviin tuloksiin.

Huikea muodonmuutos! Dragtaiteilija Pola Ivanka laihdutti 39 kiloa
Ensimmäiset liikakilot karisivat uima-altaassa.
– Kun olin oikein paksussa kunnossa, ryhdyin vesijuoksemaan yli 70-vuotiaan bonusäitini Marjan innostamana. Se on mielettömän hyvä liikuntamuoto ylipainoiselle. Siinä ei ahdistu hirveästä kuumuudesta. Tiedän, miten kamalaa on tehdä lihavana jotain sellaista, mistä nousee tuskanhiki.

Mika sai apua lihavuuslääkäriltä ja pudotti kilojaan omatoimisesti muun muassa hyötyliikuntaa lisäämällä.
Vuonna 2020 Mikalle lopulta tehtiin vatsalaukun ohitusleikkaus. Toipuminen oli nopeaa. Jo kahden päivän kuluttua leikkauksesta Mika köpötteli lyhyitä lenkkejä.
– Laihdutusleikkaus on viimeinen vaihtoehto, kun kaikkea muuta on kokeiltu. Mutta se ei tee autuaaksi. Päinvastoin, nyt pitää todellakin välittää siitä, mitä syö.
Artisti syö usein ja vähän kerrallaan. Korvapuustilla herkuttelu on nykyään harvinaista, sillä vehnä ja sokeri tekevät Mikalle huonon olon.