Muusikko Eero Raittinen on kuollut

Muusikko Eero Raittinen on kuollut
Eero Raittinen kuvattuna vuonna 2022 Helsingissä.

Eero Raittinen on menehtynyt 80-vuotiaana.

Mainos
Mainos päättyy

Pitkän uran laulajana ja muusikkona tehnyt Eero Raittinen, 80, on kuollut.

Rumpali Janne Haavisto kertoo Eeron poismenosta Facebookissa. Miehen mukaan hän kertoo asiasta läheisten toiveesta.

Eero Raittisen perheen pyynnöstä tulin kertomaan suuren suru-uutisen. Rakas ystävämme Eero on poistunut joukostamme.

Janne esittää surunvalittelunsa Eeron läheisille.

Osanottoni omaisille ja Epun suurelle ystävä- ja kollegajoukolle. Muistot ja musiikki jäävät elämään. Kiitos kaikesta, rakas Eero, Janne kirjoitti somejulkaisuunsa.

Mainos
Mainos päättyy

Taustalla terveyshuolia

Eero sai aivoinfarktin vuonna 2019. Seiska uutisoi maaliskuussa Eeron uusista terveyshuolista. Hänen toinen jalkansa amputoitiin keväällä.

Eero vastasi silloin Seiskan toimittajan soittoon ollessaan Husin tornisairaalassa Helsingissä.

Veljesten yhtye

Helsingissä syksyllä 1944 syntynyt Eero Raittinen aloitti levytysuransa 65 vuotta sitten. Vuoden 1960 kesällä Eero ja hänen isoveljensä Jussi Raittinen löivät musiikilliset hynttyyt yhteen.

Mainos
Mainos päättyy

Kansa muistaa erityisesti vuonna 1964 perustetun yhtyeen Eero ja Jussi & The Boysin. 

Eeron isoveli Jussi kuoli viime vuoden helmikuussa 80 vuoden iässä.

Veljekset Eero ja Jussi Raittinen esiintyivät Yle TV2:n Laulava Sydän -ohjelmassa vuonna 2000.
Veljekset Eero ja Jussi Raittinen esiintyivät Yle TV2:n Laulava Sydän -ohjelmassa vuonna 2000.

Merkittävä muusikko

Eero nähtiin uransa aikana myös Danny-show'ssa ja hän teki sopimuksen D-tuotannon kanssa. 

1970-luvulla Eero esiintyi rockpumppu Tasavallan Presidentin laulajana.

Rumpalinakin kunnostautunut Eero oli monipuolinen muusikko. Hän hallitsi suvereenisti niin popin, rockin, jazzin, bluesin, iskelmän kuin progressiivisen rockinkin.

Mainos
Mainos päättyy

Helsingin Tavastialla järjestettiin viime syksynä Eeron 80-vuotisjuhlakonsertti. Tapahtumassa nähtiin liuta Suomen eturivin muusikkoja, kuten joulukuussa edesmennyt blueskitaristi ja suosikkikoomikko Heikki Silvennoinen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan