fbq
Paula Vesala

"Mulla on surullinen uutinen" - Paula Vesalalta pysäyttävä Instagram-tiedote: "Haluan kertoa tästä"

Laulaja Paula Vesala ilmoitti torstaina Instagram-tilillään ikävästä takaiskusta.

Vesala-taiteilijanimeä käyttävä artisti kertoi tuoreessa kuvapäivityksessään joutuvansa perumaan kaikki syksylle suunnitellut keikkansa. Vesala aloitti Instagram-tiedotteensa hyvin dramaattisesti, eikä päivityksen sisältö paljon keventynyt tekstin edetessä.

Mulla on surullinen uutinen. Tämänhetkisten viranomaismääräysten takia minun ei ole mahdollista tehdä syksyn keikkoja. Rajoitukset on niin tiukat että meidän ryhmän ei kannata lähteä, Vesala kertoi.

Kalle Keskinen paljastaa: Tämän verran korona vaikutti artistien keikkaliksaan!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Mulla on surullinen uutinen. Tämänhetkisten viranomaismääräysten takia minun ei ole mahdollista tehdä syksyn keikkoja. Rajoitukset on niin tiukat että meidän ryhmän ei kannata lähteä. 💎 En ole terveyden alan asiantuntija, haluan todella maailman eniten että kaikki pysyvät kunnossa, enkä voi tilanteelle mitään. Terveenä pysyminen kuitenkin, meidän alalla maaliskuusta alkaneen massatyöttömyyden varjossa, vaatii myös sitä että pystyy esimerkiksi maksamaan vuokran ja ostamaan ruokaa eikä firma mene konkurssiin. Etenkin tapahtuma-alan alihankintaketju (äänentoistofirmat, kalustonvuokraajat, freelancerit, teknikot jne.) ovat karmeassa tilanteessa. Itse mietin ovatko tapahtumarajoitukset oikein suhteutettuja, kun ala ei saa käytännössä mitään tukea. Haluan lähettää terveisiä tapahtuma-alan tilanteesta täällä lohtusaunaa lämmitellessä. Ajat muuttuu varmasti vielä paremmaksi, mutta jos UPM:n tehtaan sulkemisesta aiheutuva työttömyystragedia huomioidaan jo pääministerinkin taholta, tässä vähän lukuja meidän alalta 🙏🏻 Haluan nimen omaan kertoa tästä kaikkien niiden tuhansien alan työntekijöiden puolesta, joiden tilanteen näen, kuulen ja tunnen. ⭐️Tapahtumateollisuudessa Suomessa toimii n. 3200 yritystä ⭐️Toimialan kokonaisarvo ennen koronaa oli noin 2,35 miljardia euroa ⭐️Työntekijöitä noin 20 000, tilapäisiä työntekijöitä jopa 175 000 ⭐️Toimialalla työskentelee keskimääräistä enemmän yksinyrittäjiä (minäkin olen sellainen) ⭐️Meidän alan toiminta on 13.3.2020 kielletty kokonaan, ja 1.6.2020 alkaen voimakkaasti rajoitettu, ilman kompensaatiota ⭐️Koronakriisin myötä alan arvosta uhkaa kuluvana vuonna kadota jopa 1,5 miljardia euroa ⭐️Koronakriisin vuoksi lomautettujen työntekijöiden tai ilman työtä jääneiden yksinyrittäjien yhteenlaskettu määrä jopa 9000 henkilöä ⭐️Tilapäisiä työntekijöitä jäänyt työllistämättä kuluneen kevään ja kesän aikana 136 000 henkilöä Luvut perustuvat Turun Yliopiston tekemään toimialatutkimukseen (2020) #tapahtumat #tapahtuma #tapahtumaala #musiikki #live #livemusa #työ #livemusiikki #festivaalit @mirvameri @warnermusiclive @akaikkonen @sannamarin @lindrssn @annika.saarikko @tyttitup @villeskinnari @mariaohisalo @pekka.haavisto @timoharakka

Henkilön Vesala (@vesalaofficial) jakama julkaisu

Vesala nosti päivityksessään esiin, kuinka tiukkaan paikkaan tapahtuma-alan ja esiintyvän taiteen ammattilaiset ovat joutuneen koronapandemian aikana.

Työt ovat olleet niukilla hyvin monella.

- En ole terveyden alan asiantuntija, haluan todella maailman eniten että kaikki pysyvät kunnossa, enkä voi tilanteelle mitään. Terveenä pysyminen kuitenkin, meidän alalla maaliskuusta alkaneen massatyöttömyyden varjossa, vaatii myös sitä että pystyy esimerkiksi maksamaan vuokran ja ostamaan ruokaa eikä firma mene konkurssiin.

- Etenkin tapahtuma-alan alihankintaketju (äänentoistofirmat, kalustonvuokraajat, freelancerit, teknikot jne.) ovat karmeassa tilanteessa. Itse mietin ovatko tapahtumarajoitukset oikein suhteutettuja, kun ala ei saa käytännössä mitään tukea. Haluan lähettää terveisiä tapahtuma-alan tilanteesta täällä lohtusaunaa lämmitellessä. Ajat muuttuu varmasti vielä paremmaksi, mutta jos UPM:n tehtaan sulkemisesta aiheutuva työttömyystragedia huomioidaan jo pääministerinkin taholta, tässä vähän lukuja meidän alalta. Haluan nimen omaan kertoa tästä kaikkien niiden tuhansien alan työntekijöiden puolesta, joiden tilanteen näen, kuulen ja tunnen.

JVG on koronakesän suurin kärsijä – näin hurja keikkaliksa jää saamatta!

Päivityksensä lopuksi Vesala luetteli seuraavia karuja numeraalisia faktoja tapahtuma-alan tilanteesta.

- Tapahtumateollisuudessa Suomessa toimii n. 3200 yritystä.
- Toimialan kokonaisarvo ennen koronaa oli noin 2,35 miljardia euroa
- Työntekijöitä noin 20 000, tilapäisiä työntekijöitä jopa 175 000
- Toimialalla työskentelee keskimääräistä enemmän yksinyrittäjiä (minäkin olen sellainen)
- Meidän alan toiminta on 13.3.2020 kielletty kokonaan, ja 1.6.2020 alkaen voimakkaasti rajoitettu, ilman kompensaatiota
- Koronakriisin myötä alan arvosta uhkaa kuluvana vuonna kadota jopa 1,5 miljardia euroa
- Koronakriisin vuoksi lomautettujen työntekijöiden tai ilman työtä jääneiden yksinyrittäjien yhteenlaskettu määrä jopa 9000 henkilöä
- Tilapäisiä työntekijöitä jäänyt työllistämättä kuluneen kevään ja kesän aikana 136 000 henkilöä
Luvut perustuvat Turun Yliopiston tekemään toimialatutkimukseen (2020)

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Vesala merkitsi julkaisuunsa myös suuren osan ministereitä, jotta hallitus alkaisi tehdä toimi tapahtuma-alan pelastamiseksi.

Paula Vesala roolistaan Seurapeli-elokuvassa: Ulla-hahmollani on esikuva oikeassa elämässä!