Muistatko vielä Teppo Säkkisen? Näin julkisuudesta kadonnut tähti on muuttunut - harvinainen kuva!
Vuoden 2013 Mr. Finland ja Scandinavian Hunks -tanssijanakin tunnettu Teppo Säkkinen teki harvinaisen näyttäytymisen kameroiden edessä.
Viime torstaina järjestetyissä Seiskan syntymäpäiväjuhlissa Teppo poseerasi kuvaajallemme hurjasti muuttuneena. Julkisuuden valokeilan jättänyt Teppo on viimeksi nähty maaliskuussa Mr. Finland 2022 -finaalissa, ja hänen edellinen somekuvansakin on siltä ajalta.
Julkkisten Big Brotherissa vuonna 2013 nähty Teppo työskentelee nykyään personal trainerinä.
- Minulla menee hyvin. Meillä on siellä Etelä-Pohjanmaan suunnalla taloprojekti käynnissä. Elementit saapuivat juuri, ja valu on tehty. Nyt sitten keskitytään sisähommiin. Maaliskuussa pitäisi olla valmista, ja pääsemme muuttamaan vihdoin, hän kertoo kuulumisistaan Seiskalle.
"Me" sanalla Teppo viittaa kihlattuunsa Aleksandra Riihimäkeen. Kaksikko meni kihloihin vuonna 2020. Teppo paljasti syyn siihen, miksei hänen rakastaan nähty bileissä.
- Kihlattu ei päässyt tulemaan valitettavasti, kun hänellä on niin paljon töitä. Itse teen pt-hommien lisäksi paljon sijaisuuksia peruskoulun opettajana, mitä valmennuksiltani ehdin.
Nyt kommentoi veriselle Sergey Hilmanille stripannut Esko Eerikäinen: "Yritin viihdyttää..."