Muistatko vielä Jenni Haukion lusikkakohun?
Tohtori Jenni Haukion kahvitteluhetkestä nousi kohu vuoden 2009 Linnan juhlissa. Etikettimoka nähtiin suorassa lähetyksessä.
Tohtori Jenni Haukio, 46, joutui vuonna 2009 kohun keskelle ollessaan vieraana Linnan juhlissa.
Arkistovideo: Jenni Haukio ja Suzanne Innes-Stubb Tasavallan presidentin virkaanastujaisissa
Vuonna 2009 presidentti Tarja Halonen emännöi Linnan juhlia, ja Jennin aviopuoliso, presidentti Sauli Niinistö toimi siihen aikaan vielä eduskunnan puhemiehenä.
Jenni ja Sauli edustivat tyylikkäinä Itsenäisyyspäivän juhlissa. Tarkkasilmäiset tv-katsojat kuitenkin kiinnittivät huomiota Jennin käytökseen kahvitteluhetken aikana.
Näin Jenni Haukio on muuttunut – kuvat salahäistä
Jenni nimittäin nähtiin nauttimassa kahvia niin, että hän unohti poistaa lusikkansa kahvikupista ennen kahvin hörppäämistä.
Etikettimoka ei jäänyt kansalaisilta huomaamatta, sillä se nähtiin Linnan juhlien suorassa lähetyksessä.
Etiketin mukaan kahvilusikkaa käytetään kahvin sekoittamiseen, mutta se on otettava pois kupista, kun kahvia juodaan. Lusikka tulee asetella lautaselle kahvikupista juomisen ajaksi, sillä muuten lusikka voi painautua poskelle.
Kahvilusikkaa ei myöskään tule esimerkiksi käyttää sokeripalojen sekoittamiseen kahvikupissa.
Jenni Haukiolta pitkästä aikaa päivitys – jälleen hyvästien aika
Jennin etikettivirheestä keskusteltiin somen puolella. Joidenkin mielestä Jennin kahvittelukäytös ei ollut sopivaa kyseisessä tilaisuudessa, sillä Linnan juhlat on yksi Suomen merkittävimmistä vuosittaisista tapahtumista.
Jotkut somettajat jopa kyseenalaistivat sen, että jos Sauli valittaisiin seuraavaksi Suomen tasavallan presidentiksi, riittäisivätkö Jennin käytöstavat presidentin puolison edustustehtäviä varten.
Jenni Haukio käänsi päitä Stubbin virkaanastujaisissa – katso kuvat
Suurin osa Linnan juhlien tv-katsojista oli kuitenkin sitä mieltä, ettei etikettivirhe ollut niin vakava asia.
Jenni totesikin kohun jälkeen Ilta-Sanomille, ettei kohu aiheuttanut hänelle pahaa mieltä.
– Kohu ei harmita millään tavalla, hän totesi lehdelle.
Sauli valittiin noin kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2012 Suomen 12. presidentiksi, ja Jenni edusti Saulin rinnalla presidentin puolisona tämän vuoden maaliskuun 1. päivään asti, jolloin Suomen tasavallan 13. presidentti Alexander Stubb astui virkaan.
Presidentti Alexander Stubb yllättävissä puuhissa vaimonsa kanssa – valtava kontrasti edeltäjiin!