fbq
Paula Vesala

Muistatko? Tästä Paula Vesalan ura sai alkunsa – Suomen arvostetuin sanoittajamestari täyttää 40 vuotta

Supersuositusta PMMP-popyhtyeestä pinnalle ponkaissut Paula Vesala juhlii perjantaina 10. joulukuuta 40-vuotispäiviään.

Aikuisen naisen ikään ehtinyt monitaituri on tänä päivänä maamme arvostetuimpia taiteilijoita.

Parikymppinen Paula osallistui vuonna 2002 Popstars-laulukilpailuun. Samaiseen kisaan osallistui tuolloin myös muuan Mira Luoti, jonka kanssa Paulalla synkkasi heti.

Paula ja Mira kohtasivat ensimmäisen kerran Popstars-kilpailun jälkimainingeissa vuonna 2002. Keikkailua jatkui yhteisesti aina vuoteen 2013 asti.
Paula ja Mira kohtasivat ensimmäisen kerran Popstars-kilpailun jälkimainingeissa vuonna 2002. Keikkailua jatkui yhteisesti aina vuoteen 2013 asti.

Kesäromanssi Samuli Edelmanniin ja pitkä suhde Lauri Ylöseen – elokuvaajan kanssa heilastelevalla Paula Vesalalla on värikäs mieshistoria

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Ohjelmaa seuranneena vuonna Suomessa kuhistiin uudesta ”tyttöbändistä” PMMP:stä ja heidän kohauttaneesta kesähitistään Rusketusraidat.
Suomi sekosi Paulan ja Miran räväkästä tyylistä, ja lopulta yhtye palkittiin tulokas-Emmalla.

Lue torstaina ilmestyneestä Seiskasta Paulan upean uran ja elämän mielenkiintoisimmat vaiheet!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!