Muistatko? Paula Koivuniemi iloitsi veromätkyistä

Muistatko? Paula Koivuniemi iloitsi veromätkyistä

Verottajan kirje ei Paulaa hetkauttanut, mutta Anita Hirvonen joutui pulaan.

Mainos
Mainos päättyy

Verottajan kirjeet olivat ikävää luettavaa monelle myös 30 vuotta sitten. Syksyllä 1994 tieto tulevista mätkyistä ei haitannut iskelmämusiikin kiintotähteä, Paula Koivuniemeä, joka keikkaili tiiviisti ympäri maan. 

Summaa hän ei kuitenkaan tuolloin paljastanut. Paulan seuraava megahitti, Kun kuuntelen Tomppaa oli vielä viiden vuoden päässä.

Muistatko? Paula Koivuniemi iloitsi veromätkyistä
Mainos
Mainos päättyy

– Osasin varautua tähän ennakolta. Rahat lisäverojen maksuun on jo säästetty. Olen ihan oikeastikin iloinen veronmaksaja ja tyytyväinen työntekijä! Jonkunhan veroja on maksettava, jotta tämä yhteiskunta pyörisi, Paula totesi tuolloin. 

Sittemmin iskelmätähti sijoitti rahojaan fiksusti muun muassa asuntoihin Helsingin keskustassa.

Paula Esa Niemisen kanssa studiolla vuonna 1997.
Paula Esa Niemisen kanssa studiolla vuonna 1997.
Paulan toistaiseksi viimeinen julkinen esiintyminen oli kevään Kiitos Paula -konsertin vieraana.
Paulan toistaiseksi viimeinen julkinen esiintyminen oli kevään Kiitos Paula -konsertin vieraana.

Sama verovuosi tuotti ikävämpiä uutisia toiselle laulajatähdelle, Anita Hirvoselle. Häntä uhkasivat kymppitonnien markkamätkyt, osaksi huonosti laaditusta veroilmotuksesta johtuen.

– Uskon, että summa pienenee melkoisesti. Olen juuri menossa selvittämään asiaa ja niittaamaan puuttuvat paperit, Anita selvitti Seiskalle.

Mainos
Mainos päättyy

Katan ilo lopahti

Kata Kärkkäisen eli nykyisen Katariina Sourin verovuosi oli onnellinen, kuten myös tuolloinen avioliitto säveltäjä Johnny Lee Michaelsin kanssa. Katalle tuli palautuksia 10 000 markkaa, mutta veroilo jäi lyhyeksi. Samaan talouteen kun tuli Johnnylle mätkyjä 20 000 markan verran.

– Se siitä sitten, Kata tuhahti Seiskalle. 

Kata vuonna 2002.
Kata vuonna 2002.

Sittemmin eronnut pariskunta on hyvissä väleissä vielä tänäkin päivänä.

Mainos
Mainos päättyy

Simo halusi ulosottoon

1990-luvun Suomen puhutuimman talk show -ohjelman Hyvät, pahat ja rumat juontaja Simo Rantalainen oli persoonalliselle tyylille uskollinen, kun verottaja muisti tv-tähteä 9000 markan veromätkyillä. Seiska osasi raportoida, että Simo oli heittänyt verokirjeensä suoraan roskiin.

– Teen mätkyjen kanssa kuten ennenkin. En maksa niitä, hakekoot rahat ulosoton kautta, Simo kivahti Seiskalle. 

Nykyisin eläkkeellä oleva, 63-vuotias Rantalainen sai potkut 1996 MTV:ltä lyötyään suomalaista toimittajakollegaa Lontoossa. Miehen omaelämäkerta ilmestyi 2023.

Simo Seiskan väreissä vuonna 1999.
Simo Seiskan väreissä vuonna 1999.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan