Muistatko nukkebordelli-isäntä Antti Kurhisen? Avautuu nykyisestä työstään: ”Yritetty puukottaa ja kuristettu kerran”

Antti ei kadu menneitä, vaikka ne vaikuttavat työllistymiseen.
Tosi-tv-persoona Antti Kurhinen, 40, työskenteli Kannelmäessä sijaitsevassa Suomen ensimmäisessä seksinukkebordellissa.
Unique dolls -niminen liike avautui vuonna 2018 ja sulki ovensa syyskuussa 2019 alle vuoden jälkeen. Seksinukkebordellin avautuminen aiheutti suuren kohun, mutta paikka löysi myös kävijäkuntansa.
Yritetty puukottaa
Antilla on oma taksiyritys, Keisari Kurhisen kyydit.
– Oon vitun kypsä tähän. En jaksa enää ihmisiä, musta on tullut vähän ihmisvihaaja vuosien mittaan, Antti kertoo ammatinvalinnastaan.
Mediapersoona sanoo, ettei voi tietää millaista taksilla ajaminen on, jos sitä ei itse kokeile.
– Ajappa Stadissa muutama vuosi taksia, varsinkin jos ajat aamuyöstä. Mua on yritetty puukottaa, ihmiset yrjöää, mua on kuristettu kerran ja muutenkin vittuillaan, Antti listaa työn hurjia puolia.
Räjähtänyt asiakkaille
Kun ihmiset tunnistavat Antin, niin osa ihmisistä alkaa huutelemaan kyydissä ollessaan.
– Kännissä ihmiset luulee olevansa niin hauskoja kun ne tunnistaa ja alkaa noi pillu- ja bordellijutut, että nuolitko niitä nukkeja. Sen jaksaa kuunnella kerran, kaks mut joka päivä. Ja joukossa tyhmyys tiivistyy. Se käy hermoille, Antti kertoo.
– Tosi monesti oon räjähtänyt asiakkaalle.
Antti kertoo ymmärtävänsä, että humalaisilla ihmisillä on kivaa, mutta hänellä itsellään ei ole tilanteessa kivaa.
– Ei mun tarvi kuunnella tollasta. Sit on tullu nokkapokkaa ja oon heittäny asiakkaan ulos.
Antti sanoo tuollaisten tilanteiden jälkeen olevansa niin väsynyt, ettei jaksa moneen päivään ajaa taksia.
– Autoakin on potkittu, en vaan jaksa enää. Mulla on 60 000 euron auto, niiin pitäis myydä se tai jotain. Vakuutukset ja kaikki ois maksettava. Nämäkin luo stressiä elämään, kun ei jaksaisi ajaa, mutta on pakko, että saa laskut maksettua, tosi-tv-tähti kertoo.
– Onlyfansia en kuitenkaan haluis alkaa tekemään, Antti nauraa.
Antti tuli julkisuuteen vuonna 2008 osallistuttuaan Big Brother -tosi-tv-ohjelmaan.