Miten kokkiopinnot sujuvat, Toni Nieminen? - "Vielä on vaikea arvioida, valmistunko siinä ajassa"

Kulmakarvat kohoilivat loppukesästä, kun kävi ilmi, että Albertvillen olympiavoittaja 1992 Toni Nieminen aloitti yllättäen kokkiopinnot Oulun seudun ammattiopistossa.
– Se on ollut hauskaa, mutta myös sikäli vähän haasteellista, että minulla riittää niin paljon kiireitä. Olen aina menossa jossakin, Toni kertoi hiljattain Seiskalle Urheilugaalassa.
Kokkikoulu kestää lähtökohtaisesti kolme vuotta.
– Se on tavoite. Vielä on vaikea arvioida, valmistunko siinä ajassa.
– Liikun talven aikaan aika paljon pohjoisen ja etelän väliä. Jonkin verran tulee siis aikataulullisia haasteita, mutta ne pitää aina jotenkin vain selvitellä.

Ylivoimaisesti kiireellisin tapaus osui marraskuulle, kun Toni pikahälytettiin Helsingistä selostuskopista suoraan Ouluun synnytykseen. Uudet nopeusennätykset tehnyt ex-mäkikotka ehti kuin ehtikin tuolloin ajoissa perille.
Toni Niemisen ja Heidi-vaimon perheonni täydentyi: "Äänet jakautuvat nyt 5-2!"
– Sitä muistellaan vieläkin hymyillen. Siinä tapahtui asiat vauhdikkaasti, niin kuin ne tuppaavat muutenkin tapahtumaan, Toni naurahti.

– Sanoinkin silloin vaimolle, että yleensä äiti on väsyksissä synnytyksen jälkeen, mutta niin väsytti kyllä minuakin! Olin nimittäin mennyt silloin 29 tuntia samoilla silmillä.
Tonin ja Heidi Niemisen perhearki on kuulemma ollut auvoisaa pienokaisen kanssa.
– Ihan hauskaa se on. Ainahan se on mukavaa, kun pääsee tutustumaan uuteen pienen ihmisen alkuun. Se pitää mielen virkeänä.
Toni ja Heidi Niemisen vauva kastettiin - pienokainen torkkui isänsä sylissä!
Tonilla on monta rautaa tulessa. Helsinkiin häntä vetää mäkihyppylähetysten asiantuntijakommentaattorin tehtävät. Olympiasankari pyörittää myös Kalle Palanderin kanssa henkisen valmentautumisen konsultaatiota tarjoavaa yritystä.
– Olen myös käynyt jonkin verran ajamassa ravihevosilla, ja mielelläni ajaisin enemmänkin, hän harmitteli.