Miten Aku Hirviniemi valmistautuu seksikohtauksiin? Kertoo nyt kikkansa

Aku Louhimiehen ohjaama Odotus-elokuva sai ensi-iltansa Suomessa viime perjantaina. Sen päärooleissa nähdään Inka Kallén, Aku Hirviniemi, Andrei Alén ja Adeliina Arajuuri.
Inkan ja Aku Louhimiehen yhdessä työstämä käsikirjoitus on saanut inspritaatiota Juhani Ahon vuonna 1893 julkaistusta romaanista Papin rouva.

Elokuva on täynnä intohimoa ja intiimejä kohtauksia. Näyttelijä Aku Hirviniemi, 38, tunnustaa Seiskalle, etteivät sensuellit kohtaukset aina olleet hänelle helppoja.
– Olen perusluonteeltani ujo henkilö ja epävarma itsestäni ja kehostani, joten intiimikohtaukset jännittivät. Minun piti valmistautua niitä varten myös henkisesti.

Aku Hirviniemen alastonkuva hämmentää - Varustelekalta elimellinen kommentti
Akun mukaan kohtaukset toteutettiin suunnitellusti ja turvallisessa ympäristössä, jolloin ne onnistuivat hyvin.
– Käymme aina kohtaukset läpi etukäteen, jonka jälkeen luodaan ne rajat tai raamit, joiden sisällä voimme toimia ja heittäytyä suoritukseen.
– Suunnittelu on erittäin tärkeää varsinkin intiimikohtauksissa, joissa pyritään kuvaamaan seksuaalista kanssakäymistä niin tarkasti, Aku sanoo.