Mitä ihmettä? Pate Mustajärveä kritisoineelta Costello Hautamäeltä yllättävä päivitys

Legendaarinen rockyhtye Popeda järkytti marraskuussa koko Suomea, kun bändi ilmoitti lopettavansa toimintansa ja soittavansa vihoviimeisen konserttinsa vuonna 2023.
Fanien pakkaa sekoitti entisestään yhtyeen kitaristi Costello Hautamäki, joka julkaisi sosiaalisessa mediassa yllättävän ulostulon päätöksen julkituonnin jälkeen. Lopetuspäätös ei ilmeisesti syntynyt yhteisymmärryksessä, vaan Costellon mukaan päätös oli täysin solisti Pate Mustajärven. Kitaristi ilmaisi harmistuneensa asiasta.
- Mustajärven henkilökohtainen päätös. Kaikki muut bändissä olisi kyllä jatkanut normaaliin tapaan, hän paljasti.
Popedan Costello harmissaan bändin lopettamisesta: "Mustajärven henkilökohtainen päätös"
Popeda on perunut viime aikoina keikkojaan, ja niistä toteutuneilla Paten on raportoitu käyttäytyneen sekavasti. Yhtyeen 10. joulukuuta järjestetyn Haminan-keikan pettynyt kävijä kertoi järkyttyneensä Paten kunnosta.
- Pate oli keikan alusta saakka ihan omissa maailmoissaan. Välillä Pate hoki vaan samaa lausetta vähän kun itsekseen: ”Tänään on hyvä päivä. Tänään on hyvä päivä...”. Ikävä kyllä miehen keikkakunto oli kaukana siitä, mitä se on joskus ollut, pettynyt Popeda-fani kertoi Seiskalle.
Samaisella keikalla yhtyeen jäsenten välien raportoitiin vaikuttaneen hyisiltä.
- Costello ei ottanut mitään kontaktia Paten kanssa vaan hoiti vaan oman osuutensa.

Tänään (29.12.) Costello yllätti Popeda-fanit julkaisemalla Instagram-tililleen nostalgisen kuvan. Yli 30 vuotta vanhassa otoksessa hän ja Pate Mustajärvi seisovat keikkalavalla vieretysten. Nuoret pitkätukat näyttävät elävänsä elämänsä aikaa, ja Costello vaikuttaa muistelevan hetkiä kaiholla.
- Joskus oltiin nuoria ja rohkeita, nyt enää rohkeita, kitaristi kirjoittaa kuvatekstissä.
- Kuva vuodelta 1991 eli viime vuosituhannelta, hän jatkaa ja käyttää aihetunnistetta "rock 'n' roll pidentää murrosikää".
"Taas sama syy?" - Popedan peruuntunut keikka herätti närkästystä: näin Pate Mustajärvi kommentoi
Paten ja Costellon välit lienevät siis entisellään, mikäli ne marraskuisesta lopettamispäätöksestä rakoilivatkaan. Popedan matka päättyy Tampereella ensi vuoden syyskuussa, festarikesän päätteeksi.