fbq
Oona Komi

Miss Suomi -finalisti Oona Komin rakas sairastui syöpään - näin kulta voi nyt

Miss Helsinki 2021 Oona Komi, 23, kilpailee tänä vuonna Miss Suomen kruunusta yhdessä yhdeksän muun finalistin kanssa.

Tässä ovat Miss Suomi -finalistit - mukana tuttu konkari!

Oona on kertonut aiemmin avoimesti kumppaninsa syövästä, joka uusiutui samaan aikaan kun pariskunta muutti yhteen Helsinkiin. 

Pariskunta vietti viime vuonna pitkän jakson kahdestaan neljän seinän sisällä, kun poikaystävä jäi yhdeksän kuukauden sairauslomalle. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- En ollut ehtinyt tutustumaan juuri kehenkään Helsingissä, joten jäimme kahdestaan koronasulkuun hänen kanssaan. Olimme neljän seinän sisällä, ja saatoimme vain muutaman viikon välein käydä kaupassa, Oona kertoi viime vuoden lopussa Seiskalle. 

- Kuskasin häntä myös säde- ja sytostaattihoitoihin. Oli aika rankkaa ja uuvuttavaakin, kun tiesi toisen käyvän läpi vaikeita asioita. Lisäksi korona vaikeutti asioita entisestään.

Poikaystävä oli saanut haastattelun aikaan jo terveen paperit. 

oona komi
Oona on unelmoinut Miss Suomen kruunusta pikkutytöstä asti.

Miss Helsingin kauhunhetket: todisti Vantaalla silmitöntä väkivaltaa, pakeni ja soitti poliisit – ”Kyllä tuollaisen näkeminen järkyttää”

Seiska tapasi tuoreen Miss Suomi -finalistin ehdokkaiden julkistustilaisuudessa. 

- Meillä menee tosi hyvin, että on ollut ihana kesä! Oona kertoo hänen ja kumppaninsa tilanteesta. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Oona sanoo arjen olevan hyvin erilaista verrattuna viime vuoteen, kun sairausloman sijaan avopuoliso on koko ajan töissä. 

Kyyhkyläisten koiranpentu Leona on vähän aikaa sitten täyttänyt vuoden.

- Se on ehkä enemmän mamman koira. Meillä on sille nimitys pikku iilimato, kun se seuraa kaikkialle, minne menee. Ja sitten kun teen töitä esimerkiksi sohvalla, niin sitten se tulee suoraan syliin ja läppärin päälle. 

Tänä vuonna Miss Suomi -finalistit toteuttavat omia hyväntekeväisyyskampanjoitaan. 

Oona on aiemminkin hakenut Miss Suomi -kilpailuun ja uskoo, että hyväntekeväisyyskampanjan teema ei olisi silloin syntynyt niin luonnostaan verrattuna nykytilanteeseen.

Omakohtaisen kokemuksen vuoksi missifinalistin kampanja keskittyy nimittäin nuorten ihmisten syöpätoimintaan. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Tämän takia uskon, että kaikista vaikeista asioista tulee myös hyviä asioita elämään. 

Missikaunotar Oona Komi avoimena: Rakkaani syöpätaistelu pysäytti