Miska Haakana ja Alisa-kulta edustivat yhdessä! Tubettajan unelma pääroolista toteutui - rakas iloitsee: ”Olen suunnattoman ylpeä”

Miska Haakana ja Alisa Aarniomäki
Mainos
Mainos päättyy

Tubettaja Miska Haakana ja hänen rakkaansa Alisa Aarniomäki saapuivat tänään (16.3.) järjestettyyn Pohjolan satoa -elokuvan kutsuvierasnäytökseen. Miskalla on Tuukka Temosen leffassa päärooli.

- Sanoin Alisalle tänne saapuessani, etten muista, koska minua viimeksi olisi jännittänyt. Se, että pääsee näyttelemään pääosaa, on ollut minun unelmani jo pitkään, Miska iloitsee.

Alisa puolestaan on paiskinut töitä elokuvan tuotannon puolella.

- Olen ollut aivan suunnattoman ylpeä tästä koko työprojektista. Kun Miska tuli kotiin koekuvauksien jälkeen ja sanoi saaneensa roolin, minun oli vaikea ilmaista, kuinka iloinen olen hänen puolestaan, Alisa sanoo ja hymyilee.

- Olen jo nähnyt erilaisia vedoksia elokuvasta sen eri vaiheissa, mutta nyt kun olemme saapuneet tänne kutsuvierasensi-iltaan, niin kyllähän sitä jalat tälläkin hetkellä vähän tärisee. En malta odottaa, millaisia reaktioita yleisössä herää.

Mainos
Mainos päättyy
Miska Haakana ja Alisa Aarniomäki
- Olemme vähän miettineet, pitäisikö meidän hommata koira, mutta emme vielä ole aivan varmoja, Miska pohtii Seiskalle.

Näyttävä pari! Tubettajatähti Miska Haakana suhteestaan Alisa-rakkaaseen: "Emme riitele koskaan"

Miska on iloinen päästessään näkemään lopullisen tuotoksen valkokankaalta.

- Toivottavasti jengi tulisi nyt katsomaan tätä hauskaa komediaelokuvaa. 

Mutta miltä tubettajasta tuntuu katsoa omaa naamaa elokuvajulisteissa?

- Sanotaanko, että olisi vituttanut, jos tuo olisi ollut ruma kuva, mutta tuo on juuri hyvä!

Tämän takia Miska Haakana ei päästä Alisa-rakastaan keittiöön: ”Yritän hiljalleen päästä siitä tavasta eroon”

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Miska Haakana ja Alisa-kulta edustivat yhdessä! Tubettajan unelma pääroolista toteutui - rakas iloitsee: ”Olen suunnattoman ylpeä”