Minttu Kaulanen avoimena lapsuudestaan: yksinhuoltajaäiti repi rahat harrastukseen

Sampo Kaulasen Minttu-vaimo aloitti ratsastuksen vasta aikuisena.
Yksinhuoltajan kasvattama Minttu Kaulanen avautuu lapsuudestaan, jolloin rahat olivat tiukoilla.
Minttu Kaulanen rehellisenä vaikeasta ajanjaksostaan: "Onnen toivat ainoastaan lapset"
Ex-kauppias Sampo Kaulasen aviopuolisonakin tunnettu Michele "Minttu" Murphy-Kaulanen työskentelee nykyään kiinteistövälittäjänä.
- Mietin pitkään, mihin tartun Jounin Kaupan jälkeen (jo tietysti paljon ennen, kuin koko kaupan myyntiä oli julkistettu). Mun vahvuudet on liiketaloudessa ja ihmisissä, asunnot/asuntokauppa taas on kiinnostaneet aina, etenkin sijoitusmielessä aiemmin. Jatkossa voin yhdistää nämä kaikki! hän kertoi Instagram-tilillään elokuussa.
- Aion olla Lapin läänin tunnetuin kiinteistökuningatar, Minttu on julistanut niin ikään somessa.
Jopas! Minttu Kaulanen ryhtyy kiinteistönvälittäjäksi
Vastapainoa työlle hän hakee muun muassa hevosten parissa.
- Horsegirl since day 1. Tää ei tosin ihan pidä paikkaansa. Silloin kun mä olin lapsi niin hevostelut oli varakkaiden lasten etuoikeus. Mun äiti luotsas yksin meän kolmihenkisen perheen kokonaan itse ja siinä kohtaan oli tärkeämpiäkin juttuja kustannettavana, Minttu kertoo avoimesti lapsuudestaan.
Hän muistaa, kuinka haaveili ratsastamisesta monen muun pikkutytön tavoin. Ratsastus ei ole harrastus halvimmasta päästä.
- Ja äitihän sen(kin) toteutti - repi jostain ihmeestä persnahastaan mulle kymmenen kerran kortin jotta pääsin harrastamaan. Se kipinä ei kuitenkaan muhun tarttunut, jotenkin mulla oli aina syvempi yhteys noihin eläimiin kuin se tunnin rykäsy ja se harrastus - varmasti mun äidinkin onneksi - jäi siihen.
Minttu on nyt ymmärtänyt, miksi hevostelu ei kiinnostanut tuolloin.
- Sit kun 40 veenä tähän hommaan oman hevoseni kans aloin, niin olen oivaltanut mikä mussa mätti. Mulle nää tyypit on osa sielua, ei käyttötavaraa, hän kirjoittaa.
Minttu Kaulanen avautuu ongelmasta erityislapsen kanssa: "Hän sai fyysiset oireet"