Minna Tervamäki äitiydestä: Aikataulut uusiksi!

Esikoisensa joulukuussa saanut tanssija Minna Tervamäki keskittyy työprojekteihin perheen ehdoilla.
Minna ja hänen aviomiehensä Mika Järvinen ovat eläneet uusperheen elämää, ja joulukuussa Minna synnytti pariskunnan esikoisen. Elämä pienen lapsen kanssa on sujunut hyvin.
- Kyllä siinä omat aikataulut menevät täysin uusiksi. Siinä on yksi pieni ihana ihminen lisää. Sanon aina, että muutos on positiivinen asia. Elämässä kuuluu tapahtua muutoksia. Se on hieno asia, Minna kertoi Aira Samulinin tupaantuliaisissa eilen maanantaina.
Vaikka lapsi on Minnan esikoinen, on hän tottunut elämään lasten kanssa.
- Minulla on paljon ystäviä, joilla on lapsia, ja lisäksi minulla on paljon kummilapsia. Lisäksi miehelläni on lapsi, joten lasten kanssa eläminen ei tullut täysin uutena asiana.
Kansallisbaletin tanssijana Minna jäi eläkkeelle jo pari vuotta sitten. Siitä huolimatta tanssi on yhä vahvasti mukana Minnan elämässä, ja hän on mukana erilaisissa tanssiprojekteissa.
- Kuukauden kuluttua minulla on Swan Song -esityksen ensi-ilta Aleksanterin teatterissa. Nousin lavalle neljä kuukautta lapseni syntymän jälkeen, joten tanssi on edelleen vahvasti mukana elämässäni.
Pieni lapsi ei ole hidastanut Minnan tahtia, mutta projektit suunnitellaan eri tavalla.
-Asiat tehdään tiiviimmässä asiassa. Olen tottunut tekemään paljon töitä, mutta nyt asiat tehdään keskittyneesti tietyssä ajassa.
KUVA: PASI MURTO