Mileysta eronnut Liam Hemsworth on nyt "paljon onnellisempi"!

Jo pari kuukautta sitten Miley Cyrusista eronnut näyttelijä Liam Hemsworth sanoo voivansa nyt paremmin kuin suhteen aikana.
Eroon liittyi paljon erilaisia huhuja ja sekä Mileyn että Liamin väitettiin muun muassa pettäneen toisiaan. Liam ei ole ottanut huhuista itseensä.
- Tiedän olevani hyvä ihminen, hän kertoo AP:n haastattelussa.
Liam sanoo oppineensa paljon muutettuaan Australiasta Los Angelesiin viisi vuotta sitten.
- Olen tasapainoisempi ja jalkani ovat maassa aivan eri tavalla kuin ennen. Ensimmäiset vuodet Losissa olivat vaikeita ja pelottavia, vuonna 2010 Mileyn tavannut Liam kuvailee.
Liamin mukaan hänen Nälkäpeli-kollegallaan Jennifer Lawrencella on ollut suuri merkitys sille, että hän on löytänyt tasapainon.
- Useiden vuosien ajan unohdin elää hetkessä ja nauttia siitä. Nyt kun vietän aikaa Jenin kanssa, ja hän on niin rehellinen ja nauraa päivät pitkät, joudun elämään hetkessä. Olen paljon onnellisempi.
KATSO MYÖS:
Liam Hemsworth sai seksivalistusta äidiltään - julkisesti!
Ex-rakas iloitsee kohu-Mileyn menestyksestä!