Miksi Niko Ranta-aho sai ainoastaan kahden vuoden vankeustuomion Katiska 2:sta? Näin käräjäoikeus perustelee tuomion pituutta!

Kuten Seiska aiemmin perjantaina uutisoi, Helsingin käräjäoikeus tuomitsi tänään perjantaina (9.7.) Niko Ranta-ahon kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeistä huumausainerikoksista niin sanotussa Katiska 2 -huumevyyhdissä.
11 vuoden vankeustuomion Katiska 1 -vyyhdistä saaneen Niko Ranta-ahon kokonaistuomio kasvoi siis yhteensä 13 vuoteen edellinen ja uusi tuomio yhteenlaskettuna.
Syyttäjä haki Ranta-aholle peräti 13 vuoden vankeustuomiota neljästä törkeästä huumausainerikoksesta, mutta lopullinen tuomion pituus olikin paljon lievempi.
Syynä on rikoslain pykälään liittyvä tulkinta, jonka mukaan Ranta-aholle pystyttiin antamaan tässä tilanteessa korkeintaan ainoastaan kahden vuoden tuomio.
Toisin sanoen Ranta-aho sai Katiska 2:n törkeistä huumausainerikoksista maksimituomion.
Näin käräjäoikeus perusteli tiedotteessa ratkaisuaan antaa Ranta-aholle vain kaksi vuotta vankeutta.
"Asiaa koskevan rikoslain pykälän sanamuodon mukaan aikaisempi ehdoton tuomio voidaan ottaa huomioon, jos henkilöä syytetään ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään rikoksesta. Sanamuoto on yksiselitteinen ja tukee sitä tulkintaa, että ratkaisevaa on tuomion antohetki eikä pääkäsittelyn päättymisen hetki. Sen sijaan sanamuodon mukainen ”tuomio voidaan ottaa huomioon”, näyttäisi viittaavan siihen, että tuomioistuimella olisi tämän suhteen harkintavaltaa rangaistusta määrättäessä. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on kuitenkin painotettu, että tuomioistuimen harkintavalta ei tarkoita sitä, että harkintavaltaa olisi silloin, jos uuden ja aiemmin tuomitun rangaistuksen muodostama kokonaisuus ilman ns. kohtuullistamista olisi ankarampi kuin jos aikaisemmassa tuomiossa tuomituista ja nyt tuomittavista rikoksista olisi tuomittu rangaistus samalla kertaa. Tällöin tuomioistuimen olisi kohtuullistettava yleensä aina, jollei kysymys ole tilanteesta, jossa kohtuullistaminen ei johtaisi rangaistuksen alentamiseen."
"Käräjäoikeus on tämän mukaisesti katsonut, että Katiska I -oikeudenkäynnissä 8.4.2021 annettu tuomio on otettava huomioon rangaistusta mitattaessa. Rangaistuksen kohtuullistamisen lisäksi käräjäoikeus on joutunut ottamaan kantaa siihen, koskeeko kohtuullistamisvelvoite myös rangaistuksen enimmäisaikaa. Kysymys on ollut rangaistuksen määräämisestä Niko Ranta-aholle. Enimmäisrangaistusta koskevan rikoslain säännöksen mukaan määrättäessä yhteistä rangaistusta samaan aikaan tuomittavista eri rikoksista yhteisen rangaistuksen pituus ei saa ylittää 13 vuotta, jos vakavin tuomittavana oleva rikos on vakavuudeltaan esim. törkeä huumausainerikos."
"Kun Ranta-aholle on 8.4.2021 annetulla aikaisemmalla tuomiolla määrätty 11 vuoden vankeusrangaistus, nyt tuomittava rangaistus voi siten edellä kerrottu huomioon ottaen olla korkeintaan 2 vuotta vankeutta. Käräjäoikeus on tuominnut Niko Ranta-ahon kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen."