Miki Liukkosen uusi romaani pysäyttää: kertoo elämänpettymyksestä - "Äh, tapan vielä itseni"

WSOY on julkaissut ensimmäisen luvun 33-vuotiaana menehtyneen Miki Liukkosen kirjoittamasta, syksyllä postuumisti julkaistavasta Vierastila-romaanista.
Tulevaisuus on ohi ja
menneisyys on vasta alkanut.
Nämä sanat lukevat tiistaina 4. heinäkuuta 33-vuotiaana pois nukkuneen kirjailija Miki Liukkosen syksyllä postuumisti ilmestyvän Vierastila-romaanin ensimmäisessä luvussa.
Kustannusosakeyhtiö WSOY on julkaissut lukunäytteenä romaanin ensimmäiset 26 sivua, eli ensimmäisen luvun. Kustantajan esittelyssä kerrotaan Vierastilan kertovan "ajattelusta, elämänpettymyksestä ylimpänä tavoitteena, maailmanhistoriasta leposykkeen kehityksenä, ja vähän kaikesta".
- Iloittelevan kerronnan takana väijyy jotakin vakavaa, sydämeenkäypää ja vilpitöntäkin.
Miki omisti romaanin isälleen sekä entiselle kihlatulleen, laulaja Rita Behmille.
Vierastilan ensimmäinen luku kuvaa 33-vuotiaan Ren Dawnin epämukavia ja pettymykseen päättyviä ensitreffejä naisen kanssa, jonka nimi ei ole jäänyt päähenkilön mieleen.
Vierastilassa päähenkilö täräyttää treffikumppanilleen kesken illallisen:
»Minä siis… ennen tuota…», nyt tarkkana, »äh, tapan vielä itseni…»
Voi vittu.
Avautui ahdingostaan
Synkkämielinen suorapuheisuus on leijaillut Mikin hahmon ympärillä hänen teksteissään ja presenssissään muutenkin.
Synkkyys syveni toukokuisen Rita Behmistä eroamisen jälkeen, ja se tuli selväksi kirjailijan somepostauksissa.
- Seuraan kevään hirvittävää elämän kukoistusta surun ja kateuden vallassa, en ole osa sitä. Ja kaikki, kaikki on vain ja ainoastaan Karmeaa. Tämä on tilanne. En minä jaksa, Miki kirjoitti.
Mutta synkkyys, pohdiskelevuus ja terävä huumori oli kirjailijassa läsnä. Hänen teostensa ja taiteilijahahmonsa vetovoiman loivat todennäköisesti raadollinen rehellisyys, omalaatuinen charmikkuus ja hitunen mystisyyttä. Ehkä kirjailija tunsi olonsa aina jollain tapaa ulkopuoliseksi, sivustaseuraajaksi.
- Moni ihminen on niin, että "ei tuo voi olla tuollainen, ei tuo voi olla tosissaan". Kaikkien mielestä olen jotenkin tosi outo, mikä on minusta outoa, koska mielestäni kaikki muut ihmiset ovat outoja. Olen ainoa normaali, Miki sanoi Instagram-tarinoissaan vuonna 2022.
Monet Mikin kuvaamista videoista ovat vielä nähtävillä hänen Instagram-sivulleen tallennettuina kohokohtina. Ne avaavat pienen someikkunan edesmenneen taiteilijan elämään ja hersyvän moniulotteiseen persoonaan.
Julkkikset muistavat edesmennyttä Miki Liukkosta: "Sinun sanasi elävät ikuisesti"
Mikiä pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kirjailijoista. Hänen teoksensa O (2017) oli ehdolla kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi, ja sitä kutsuttiin kritiikeissä muun muassa yhdeksi 2010-luvun tärkeimmistä kotimaisista romaaneista.
Mikin kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen.
Jos tunnet itsetuhoisia tunteita, kerro siitä. Puhuminen auttaa ja selkeyttää. Voit soittaa MIELI ry:n 24/7 Kriisipuhelimeen 09 2525 0111. Itsetuhoisuudesta on tärkeää kertoa ammattilaiselle, jotta voi saada apua.