
Miki Liukkonen avautuu hänen ja Behmin kohukissan aiheuttamasta huolesta: ”Ei helv***i”
Äskettäin julkisuudessa uutisoitiin siitä, että taiteilijapari Miki Liukkonen ja Rita Behm olivat hankkineet kissanpennun.
Kyseinen pikku söpöläinen saapuu pariskunnan luokse maaliskuussa. Pariskunta ehti jo avata kissalle oman Instagram-tilin, jonka myötä se sai valtavasti huomiota. Kissan sanalliset edesottamukset olivat hyvin värikkäitä, se muun muassa kiroili somejulkaisussaan.
Someraivo repesi! Behmin ja Miki Liukkosen perheenlisäyksestä virisi raju ryöpytys
Tällä hetkellä sen Instagram-tili on kuitenkin sometauolla.
Nyt Miki vastaa seuraajilleen omalla Instagram-tilillään. Ihmiset ovat olleet nimittäin huolestuneita katin Instagram-tauosta.
- Kissamme, a.k.a. ”Kohukissan” IG-tili sai valtaisan suosion, päätyi vähän kaikkialle mediaan ja herätti sekä ihastusta että närästystä; hienoa! Mutta nyt kun kissa päätti jäädä ”sometauolle”, olen saanut kymmeniä huolestuneita viestejä siitä, tuleeko kissa vielä takaisin. Yeezus mitä aikoja me elämme. Kyllä, kyllä tulee. Kissa ei vielä ole meillä, mutta kun hän on päässyt uuteen kotiinsa maaliskuussa, kissa palaa ig-tililleen takaisin in full force. (Enpä olisi muuten uskonut, että joskus näkisin tarpeelliseksi ilmoittaa jostain tällaisesta.) Ei helvetti! kirjailija kirjoittaa.
Miki kirjoittaa myös, ettei kukaan tule välttymään kissan viiltävältä kritiikiltä ja yleiseltä ”v*****lulta”. Monet ovat kommentoineet Mikin päivitystä huumorimielellä.
- Kohukissa rules, eräskin toteaa.
Kissa ei kuitenkaan ole täysin somevapaalla.
- Mikä tää kuva on?? ”Uuu mä oon Miki Liukkonen ja mä seison jossain - METSÄSSÄ”. ”Runollista!” Lol. KETÄ KIINNOSTAA? Kisulibehm-niminen käyttäjitili irvailee Mikin päivityksen kommenttikentässä.
Lisäksi kisulin kommentissa on ranskan kieltä.
Miki Liukkonen on yksi maamme arvostetuimmista kirjailijoista. Behm on taas tämän hetken yksi suosituimmista suomalaisista artisteista. Seiska uutisoi kaksikon lämpimistä väleistä jo vuonna 2021. Vuonna 2022 julkisuudessa uutisoitiin siitä, että kaksikko oli mennyt kihloihin.
Miki Liukkonen ja Behm: Kihlat!