Mikä unohtui? Helena Ahti-Hallberg uhmaa turvallisuuttaan Thaimaassa

Tanssija Helena Ahti-Hallberg, 54, lomailee parhaillaan Eric-puolisonsa kanssa lämpimässä Thaimaassa.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman pitkäaikainen tuomari Helena on julkaissut somessa runsaasti sisältöä ihanalta kolmen viikon matkaltaan.
Tuoreessa Instagram-julkaisussa hän poseeraa ensimmäisessä kuvassa jo somesta tutuksi tulleessa pitsiyläosassa ja valkeassa bikinialaosassa varjoisella terassilla.
- Jälkikasvu suuntasi nenänsä Suomea kohti ja meillä on vielä viikko laatuaikaa ihan kahdestaan, Helena iloitsee kuvatekstissä.
TTK-tuomari Helena Ahti-Hallberg unelmalomalle – työt seuraavat perässä
Pattayalla viihtyneet rakastavaiset ovat yhä saari-idyllissä, vaikka suunnitelmat muuttuivat äkkiarvaamatta.
- Pienten kommelluksien jälkeen päädyttiin Malesian sijaan Koh Sametin paratiisisaarelle, hän paljastaa.
Helena kertoo, että Koh Sametin saari on kokonaisuudessaan luonnonsuojelualuetta, eikä esimerkiksi muovikasseja myydä saarella lainkaan. Muutenkin Siaminlahdella sijaitseva maalaikku vaikuttaa tanssijan selostuksen mukaan olevan varsin autenttinen.
- Bangkokin ja Pattayan jälkeen tää saari todellakin tuntuu paratiisilta. Meidän pieni thai-mökki on kivenheiton päässä rantaviivasta ja musiikista vastaa linnut ja hyttyset, herätyksestä huolehtii kukko.
Helenan postauksessa huomion kiinnittää julkaisun kuudes kuva, jossa hän ja Eric istuvat paikoillaan seisovan mopon satulassa. Paidaton ja päivettynyt Eric istuu edessä pidellen kiinni paitsi ohjaustangosta, myös rakkaansa reidestä. Helena puolestaan on kietonut kätensä Ericin niskaan.
Pariskunta on suojannut silmänsä auringolta, mutta päät ovat paljaina - Ericin kuvassa näkyvä lippalakki tuskin suojaa, mikäli vahinko tapahtuu ja he muksahtavatkin kumoon.
Ulkoministeriön laatimassa Thaimaan matkustustiedotteessa kerrotaan, että lukuisia turisteja menehtyy erityisesti moottoripyöräonnettomuuksissa. Tiedotteen mukaan Thaimaan teillä tapahtuu eniten kuolemaan johtavia liikenneonnettomuuksia Kaakkois-Aasiassa, noin 20 000 vuodessa. Kypärän käyttö on Thaimaassa pakollista, vaikkakaan monet paikalliset tai turistit eivät pakkoa noudata.
Matkustustiedotteessa mainitaan erikseen, että saarilla tiet ovat huonossa kunnossa. Teiden päällysteissä on aukkoja, joita on vaikea havaita eritoten sateella ja pimeällä.
Verinen kuva ei herkille! Helena Ahti-Hallbergin loma sai tapaturmaisen käänteen