"Mielipiteemme eroavat vähän" – Janne Puhakan ja Rolf Nordmon vuosien salaisuus jäi monelta huomaamatta

Janne paljasti salaisuuden Seiskalle jo pari vuotta sitten.
Henkirikoksen uhrina kuollut Janne Puhakka kantoi Rolf-puolisonsa kanssa salaisuutta mukanaan.
Janne ja Rolf olivat Seiskan parin vuoden takaisen haastattelun perusteella menneet kihloihin keskenään. Janne kertoi asiasta kysyttäessä suoraan.
– Olemme olleet itse asiassa aika pitkäänkin kihloissa, mutta en oikein kanna sormusta, Janne kertoi tuolloin.
Seiska haastatteli Jannea vuoden 2022 kesäkuussa, kun ex-kiekkoilija palkittiin Queer of the Year -tunnustuksella. Janne oli Suomen ensimmäinen homoseksuaalinen jääkiekkoilija, joka uskaltautui kertomaan seksuaalisuudestaan julkisuudessa.
Janne ei tarkentanut Seiskan haastattelussa sitä, kuinka pitkään he olivat Rolfin kanssa olleet todellisuudessa kihloissa. Vuoden 2022 kesällä pariskunta juhli joka tapauksessa jo kahdeksatta yhteistä seurusteluvuosipäiväänsä.

Vaikka pariskunta oli ollut jo tovin kihloissa, he eivät Jannen mukaan olleet vielä päättäneet päivää häilleen.
– Hääsuunnitelmia ei ole ainakaan vielä, koska siinä asiassa mielipiteemme eroavat vähän. Katsotaan sitten joskus, Janne ilmoitti.
Jannen puheista ei käynyt ilmi, minkälaisia erimielisyyksiä häiden suunnitteleminen oli pariskunnan välillä aiheuttanut. Tiedossa ei ole myöskään se, oliko pariskunnan välinen kihlaus mahdollisesti purkautunut jo ennen Jannen ja Rolfin muutaman viikon takaista eroa vai tuliko kihlaus päätökseen vasta eron myötä.
Vangittiin
Rolf Nordmo, 66, vangittiin keskiviikkona (16.10.) Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhasta epäiltynä.
Nordmo ampui Jannen pariskunnan yhteisessä kodissa Espoon Henttaalla sunnuntaina (13.10.). Murhan motiiviksi on kerrottu Jannen ja Rolfin päättynyt parisuhde.