Metti Forssell luopui luksuksesta – paljastaa syyn Seiskalle

Metti Forssell luopui luksuksesta – paljastaa syyn Seiskalle

Metti jätti taakseen ökykotinsa ja elämänsä, ja lähti rinkka selässään Amazing Raceen.

Mainos
Mainos päättyy

Somevaikuttaja Metti Forssell, 32, lähti mukaan Amazing Race Suomen kakkoskaudelle. Seiska tapasi Metin ja hänen kisaan mukaan valikoituneen ystävänsä Hanna Launosen lähtöä edeltävässä lehdistötilaisuudessa tiistaina (21.5.).

Amazing Race -tähdet kertovat reissumokiaan:

Metti kertoo, että häntä on aiemmin pyydetty eri televisio-ohjelmiin, mutta hän on syystä tai toisesta kieltäytynyt osallistumasta. Amazing Racea hän kuitenkin muistaa katselleensa lapsenakin, ja piti jo tuolloin ohjelman ideasta. Siksi hän lähti mukaan Suomen versioon.

- Mun työ on tosi on tosi voimakkaasti siellä muodin ja kauneuden parissa, ja musta on ihan mahtavaa päästä näyttämään myös katsojille ja seuraajille itsestäni ihan erilainen puoli, kuin mitä on totuttu näkemään, Metti kertoo motiiveistaan kisaan lähtemiselle.

Mainos
Mainos päättyy

Metti vakuuttaa, että sosiaalisessa mediassa esillä oleva glamourintäyteinen puoli ei suinkaan ole kaikki, mitä hänellä on kilpailuun tarjottavana.

- Oon luonteeltani tosi kilpailuhenkinen, ja tykkään olla tuolla kädet savessa, touhuta ja mennä. On kiva päästä kokeilemaan omia rajoja, ja kokea Hannan kanssa tämä reissu yhdessä, hän kertoo.

Hanna kertoo, ettei ole ajatellut ollenkaan, mihin käyttäisi Amazing Racen voittopotin eli 30 000 euroa; hän on enemmän innoissaan kisasta ja siitä, että voitto itsessään tuntuisi hienoimmalta.

- Varmasti johonkin perheen yhteiseen asiaan se menisi, Metti pohtii.

Metti ja Hanna ovat olleet ystäviä pitkään.
Metti ja Hanna ovat olleet ystäviä pitkään.

Kuten Metti itsekin totesi, on hänen julkisuuteen antamansa kuva varsin siloiteltu ja vahvasti kauneuteen sidottu. Siksi ajatus hänestä reppureissaamassa voi tuntua erikoiseltakin. Kaupunki- ja rantalomiin tottunut Mettikin tiedostaa, että tulossa on omien rajojen kokeilua ja mahdollisuus päästä epämukavuusalueelle.

Mainos
Mainos päättyy

- Tässä pääsee näyttämään sitä yhtä puolta lisää itsestään, mihin ei ehkä perinteisesti ole totuttu, mutta se on yhtä lailla sitä aitoa minua, Metti vakuuttaa.'

Hannakin on samoilla linjoilla Metin kanssa - hän itse on ahkera retkeilijä ja vaeltaja, jolle luonnossa ja maanläheisissä olosuhteissa liikkuminen on tuttua. Häntä ei kuitenkaan epäilytä Metin pärjääminen ilman edes arkista luksusta.

- En ole lainkaan huolissani Metin puolissani. Vaikka joku tietty hetki ei olisi sitä ominta alaa, hän on kyllä sellainen sisupussi, Hanna kehaisee Mettiä.

- Kaikkeni mä annan, sen mä lupaan, painottaa Mettikin.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan