Meteorologi Anniina Valtonen hengailee likaisissa verkkareissa – ”Viihdyn varmaan liiankin hyvin kotona”

Vaikka joulu on Ylen meteorologi Anniina Valtosen, 31, suosikkijuhla, talvi ei kuitenkaan ole hänen lempivuodenaikansa.
– Jos voisin päättää, lumi sataisi 23.12. ja sulaisi pois uudenvuodenpäivänä, Anniina veistelee.
– En tykkää talvesta, kylmästä, lumesta enkä pimeydestä. Lumi toki tuo pimeyteen valoa, mutta minua palelee! Ja kun Etelä-Suomeen tulee lunta, se aiheuttaa liikennekaaoksen.

Anniina Valtonen lapsuuden pettymyksestään: Olen yhä katkera
Ruuhka-alueiden sijaan Anniina mieluummin kotoileekin Vantaalla.
– Koti on minulle turvan ja rauhan paikka, viihdyn varmaan jonkun mielestä liiankin hyvin kotona. Hyvin harvoin viiletän kaupungilla tai juhlissa. Nautin leipomisesta sekä ruuanlaitosta, ja tykkään hengata likaisissa verkkareissa Netflixistä jotain tosi huonoa leffaa tai sarjaa katsellen.
Anniina tunnustaakin koukuttuneensa telkkarisarjoihin miehensä kanssa.
– Yritämme katsoa maltillisesti eikä rohmuten. Katsomme myös paljon supersankarileffoja ja tykkäämme James Bondeista.
– Vaikka meillä ei ole yhteisiä harrastuksia, ajattelemme monista asioista samalla tavalla. Se on meidät aikoinaan yhdistänyt.