Menestyskirjailija Max Seeck paljastaa puolilapsellisen haaveensa: ”Ajatus lähti vitsistä”

Suomalaisten tuorein ja ahkerin menestyskirjailija Max Seeck, 36, on alusta saakka tähdännyt hanakasti ulkomaille. Uskollinen lukija -kirjan kuvausoikeudet myytiin reilu vuosi sitten Hollywoodiin. Siitä on tarkoitus tehdä suoratoistosarja.
– Hanke etenee hyvin, ja käsikirjoituskin on jo mallillaan. Tavoitteena olisi saada sen levittäjäksi esimerkiksi Netflix tai muu suuri alan toimija, hän kertoo Master Chef VIP -ohjelman lehdistötilaisuudessa.
Suomalaiskirjailijoista vain Mika Waltari on tahkonnut suurempia myyntilukuja rapakon toisella puolella 1950-luvulla. Menestys kuitenkin mitataan Maxin mukaan myös muussakin kuin myyntiluvuissa.

– Niin paljon tässä olen tehnyt jo hommia, että jokainen onnistuminen ja tunnustus lämmittää. Teen kuitenkin viihdekirjallisuutta, enkä edes yritä olla mikään Dostojevski, Max naurahtaa iloisesti.
Max nähdään maaliskuussa tv:ssä uusimman kokkiohjelman MasterChef Vip -kisaajana. Kirjailija tunnustaa kokanneensa aiemmin vain kerran viikossa, jonka vuoksi hän lähtikin MasterChefiin mukaan.
– Kotona työnjako menee niin, että koska vaimoni on todella hyvä laittamaan ruokaa, hän myös joutuu kokkaamaan enemmän.
MasterChefin myötä Max sai kipinän kokata myös kotikeittiössään. Kumppanikin on jo päässyt nauttimaan kirjailijan kokkaustaidoista.
– Juuri yhtenä iltana tein täydellisen kypsyisen karitsan kareen, jonka kyljessä oli eräänlainen pyree ja siihen vielä koristeeksi perunankuorilastuja. Ehkä tätä voisi tehdä vähän useamminkin.

– Lapsemme ovat vielä sen verran pieniä, että syömme pääsääntöisesti ihan perusruokia. En ole päässyt tuon enempiä hienostelemaan.
Perhe-elämä on tällä hetkellä tärkeässä roolissa kirjailijalle, sillä hänelle syntyi pari kuukautta sitten toinen lapsi.
– Vaikka minulla olisi minkälaisia tavoitteita tai onnistumisia, lapset ja perhe menevät kaiken edelle. Muu tulee sitten sen jälkeen.
Työn ja arjen yhteensovittaminen on Maxista järjestelykysymys kiireenkin keskellä. Vaikka työhuoneella kirjoitustöissä tai markkinointitapahtumissa menisi pitkään, isä kertoo pyrkivänsä kotiin viimeistään lapsia nukuttamaan.

– Varmasti moni miettii, onko itse hyvä vanhempi. Uskon, että ihan vain paikalla oleminen on jo puoli voittoa. Mutta en minä voi sillä jeesustella – kaikki tekevät kuten itse tykkäävät, mutta minulle läsnä oleminen on ollut tärkeää.
Max ajattelee, että hänen uransa on edennyt juuri kuten pitää. Hän ei vaihtaisi pois mitään tekemäänsä, ja unelmat hän haluaa lausua rehellisesti ääneen.
– Nälkä kasvaa syödessä. Kun saamme ulkomaisia listauksia ja myyntituloksia, se tuntuu aina vain paremmalta.

– Sitten minulla on sellainen puolilapsellinen haave, että haluan voittaa Oscar-palkinnon. Ajatus lähti vitsistä, mutta se on mielestäni mukava tähtäin. Jos en sitä voita, ainakin voi todeta, että on ollut hauska matka!