Me Naiset: Talousvaikeuksissa kamppaillut Marita Taavitsainen avoimena töistään: "Voisin tarjota vinkkivitosia"

Iskelmälaulaja Marita Taavitsainen, 54, avaa asumis- ja työkuvioitaan Me Naisten haastattelussa.
Pakkomuutto? Talousvaikeuksiin joutunut Marita Taavitsainen suuressa elämänmuutoksessa
Seiska paljasti aiemmin laulajan olevan aikamoisissa talousvaikeuksissa. Marita myi talonsa kolme vuotta sitten, ja on sen jälkeen asunut vuokralla.
Iskelmätähden tavoitteena oli löytää omistusasunto, mutta Me Naisten haastattelussa hän paljastaa muuttaneensa alkuvuodesta toiseen vuokra-asuntoon.
- Asun täällä tyttärieni ja Pommi-koiran kanssa, miesystäväni asuu omassa asunnossaan.
- Olen nyt ollut jo vuosia uudessa parisuhteessa, mutta emme asu saman katon alla. Hän on läsnä silti, vaikka ei joka päivä fyysisesti.
Perheellä on uudessa kodissa kaksi saunaa ja buduaari. Marita suunnittelee käyttävänsä buduaaria yllättävällä tavalla.
- Buduaarissa voisin tulevaisuudessa tarjota vinkkivitosia laulajan alalle pyrkiville – ja heillekin, jotka haluavat kehittyä karaokessa.
Marita päivittää myös muita työkuvioitaan haastattelussa. Hän nimittäin toimii joka toinen maanantai bingoleidinä Baltic Princess -laivalla.

Marita Taavitsaisen raha-asiat pahasti solmussa – mätkytkin ulosottoon
Kampaajaksi opiskellut Marita sanoo, ettei ole tehnyt alan töitä vuosiin.
Seiskalla on kuitenkin tiedossa, että iskelmälaulaja perusti koronapandemian aikaan Hyvinkäälle oman kampaamon.
Kampaamo oli toiminnassa alle vuoden, jonka jälkeen hän kauppasi yrityksen irtaimistoa Facebookissa.
Tilintarkastaja jyrähti! Marita Taavitsaisen firmalla velkaa peräti 603 vuodeksi