Me Naiset: Karita Tykkä paljasti avioliittonsa nykytilanteen

Me Naiset: Karita Tykkä paljasti avioliittonsa nykytilanteen
Ex-missi Karita Tykkä nauttii maalaiselämästä alastomana – kuva!

Karita Tykkä avautuu viime syksyisestä aviokriisistään.

Mainos
Mainos päättyy

Hyvinvointiyrittäjä Karita Tykkä, 47, avaa Me Naisten tuoreessa haastattelussa ajatuksiaan viime syksyisestä aviokriisistään.

Kaikki alkoi kun Karitan aviomies Petri Tykkä avautui Facebookissa ahdingostaan. Hän esitti päivityksessä väitteitä, joiden mukaan Karita olisi pettänyt häntä. Päivitys nousi ymmärrettävästi otsikoihin, jonka vuoksi Karita joutui kommentoimaan tilannetta myös omassa somessaan.

Petri Tykkä Seiskalle: Avioliitto Karitan kanssa kaatui kolmanteen osapuoleen – ”En olisi ikinä uskonut näin käyvän”

Seiska tavoitti erosta murtuneen Petrin, joka oli kiikuttamassa eropapereita käräjäoikeuteen. Hän vahvisti liiton kaatuneen kolmanteen osapuoleen.

Mainos
Mainos päättyy

Kaikkien yllätykseksi Petri tuli kuitenkin katumapäälle vain viikkoa myöhemmin. Hän oli toimittanut peruutuspyynnön Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen 28. syyskuuta.

Tähän päivään asti Karitan ja Petrin avioliiton todellinen tila onkin ollut suuri kysymysmerkki. Karita on viihtynyt sosiaalisen median perusteella vuoroin parin yhteisessä kodissa sekä hänen omassa pienemmässä asunnossaan.

Kova vuokra! Karita Tykkä hankki uuden kodin eroskandaalin keskellä

Me Naisten tuoreessa haastattelussa Karita kuitenkin vahvistaa olevansa edelleen yhdessä Petri-puolisonsa kanssa. Ainakin jollain tavalla.

Artikkelissa kerrotaan, kuinka "erohakemus on peruttu ja suhteen tila on odottava".

- Olen nyt ottanut tuumaustauon ja katson, mihin aika vie. En tiedä, mitä tapahtuu. Kumpikaan meistä ei tiedä, Karita kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

- Nyt on vain siedettävä epävarmuutta, vaikka se on ihan jäätävän vaikeaa. Yksi vaikeimmista asioista on olla tietämättömässä tilassa, olipa asia mikä tahansa.

Aloitti terapian

Karita kertoo, miten hän on oppinut antamaan aikaa itselleen kriisitilanteiden keskellä. Myös erokriisin keskellä Karita päätti olla tekemättä nopeita päätöksiä suuntaan tai toiseen, ulkoisista paineista huolimatta.

- Haluan nyt antaa aikaa asialle ja itselleni. Tämä ei ole helppo reitti, mutta sen olen valinnut. Katsotaan, mihin se johtaa.

Kriisi antoi Karitalle sysäyksen aloittaa käymisen terapiassa. Hän kertoo halunneensa terapeutin pakeille jo pitkään.

- Tämä oli liikkeelle paneva voima, hän muotoilee.

Erokohussa ryvettynyt Karita Tykkä mietteliäänä: "On otettava vastuu..."

Mainos
Mainos päättyy

Terapian lisäksi Karita kertoo kirjoittaneensa ajatuksiaan kriisin keskellä ylös. Jutussa vinkataan, kuinka puhelimen muistiinpanoihin kirjoitetuista teksteistä Karita voisi mahdollisesti koota tulevaisuudessa esimerkiksi kirjan.

Tällä hetkellä Karita haaveilee tyynemmästä ja rauhallisemmasta elämästä.

Karitan viime vuosiin on mahtunut myös toisenlaisia vastoinkäymisiä. Hänen äitinsä kuoli ALS-taudin uuvuttamana kolme vuotta sitten.

Karitan äiti oli kuollessaan 69-vuotias.

Karita ja Petri avioituivat vuonna 2008.
Karita ja Petri avioituivat vuonna 2008.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Me Naiset: Karita Tykkä paljasti avioliittonsa nykytilanteen